torstai 15. marraskuuta 2018

Joulun tuhmin kalenteri

Kaupallinen yhteistyö: Sinful

Joulu se taas tulla jollottaa, ja tänä vuonna joulunodotus on aivan erityisen mukavaa. Sain nimittäin testiin Sinful-joulukalenterin, joka sisältää 24 erilaista seksilelua ja eroottista tarviketta. Kuka sanoi, että joulukalenterit ovat vain lasten juttu?

Saatoin vähän hihkaista riemusta, kun kalenteri saapui postissa. Se on niin kaunis!




Mikään ei piristä keskellä pimeintä talvea enempää kuin jokapäiväinen yllätysluukku, ja toisin kuin nahkeat suklaayllätykset, näiden luukkujen sisältö ilahduttaa pitkään avaamisen jälkeenkin. Kalenteriin on valittu monipuolinen kattaus erilaisia tuotteita, jotka edustavat hyvin seksilelujen kirjoa. Luukuista löytyy kaikenlaista hauskaa sekä miehille että naisille: on niitä varsinaisia seksileluja sekä oheistarvikkeita esileikkiin, hellään bondageen ja vaikka minkälaisiin leikkeihin. Kalenteri sopiikin erityisen hyvin sellaiselle, jota seksilelut kiinnostavat, mutta ei tiedä mistä lähtisi liikkeelle, kun valikoimaa on niin paljon. Tuotteiden käytössä opastaa mukana tullut vihkonen, josta löytyy joka luukun kohdalta pieni vinkki.


Esimakua kalenterin sisällöstä: löytyy vaihtopäillä varustettu vibraattori,  lantionpohjan treenaamiseen sopivat kuulat, hauska höyhenkutitin sekä tyylikäs pitsinen silmäside.













Valmiiksi koottu kalenteri säästää valinnanvaikeudelta, mutta vähän tietysti epäilytti vastaanottaa sika säkissä. Kalenterin sisältö on nimittäin loppuun asti yllätys eikä tuotteita paljasteta missään. Olin hieman skeptinen tuotteiden laadukkuuden suhteen, ja ajattelin, että pieneen joulukalenteriin mahtuisi ehkä joku pikkuruinen vibraattori ja muutama liukkarinäyte. Onneksi olin väärässä: tuotteet vaikuttavat erittäin laadukkailta, eikä yhdessäkään luukussa ollut liukkarinäytettä: niitä tuli kalenterin mukana erikseen kolme kappaletta. Yllätyin positiivisesti siitä, ettei mukana ollut yhtäkään ns. "täytetuotetta", vaan kaikki olivat yhtä kivoja ja käyttökelpoisia. Tuotteiden yhteenlaskettu arvo on kalenterin myyntihintaan nähden yli kolminkertainen, joten jos hinta-laatu-suhde on jossain kohdallaan, niin tässä. Leluja joskus hankkineet tietävätkin hyvin, että niihin saa halutessaan uppoamaan melkoisen summan rahaa, mutta tämä kalenteri sopii hyvin myös pienen budjetin omaaville leikkijöille.



Kalenteri on suunnattu ensisijaisesti pariskunnille, ja siinä onkin paljon sellaisia tuotteita, joita on mukavaa käyttää yhdessä. Näkisin tässä ehdottomasti potentiaalia joululahjaksi puolisolle: on muuten vamasti mieluisampi lahja kuin ne iänikuiset yöpaidat tai sukat! Sinkuillekin kalenterista on toki iloa, varsinkin jos löytyy leikkikavereita, joiden kanssa luukkuja raotella. Sinfulin valikoimista löydät myös muut seksilelut, joilla voi itseään tai kumppaniaan hemmotella.

Suosittelen Sinful-joulukalenteria lämpimästi! Kalenterin toimitusaika on n. 3-5 päivää, joten jos tilaat kalenterin viimeistään 26.11. sen pitäisi ehtiä joulukuun alkuun mennessä perille. Olen myös suunnitellut joulukuulle pienen kalenteriin liittyvän postaussarjan, josta en vielä sano muuta kuin että luvassa on jotain sellaista, mitä en ole aikaisemmin tehnyt, hihii! Postauksista saa todennäköisesti enemmän irti jos kalenteri itseltäkin löytyy, joten kipin kapin tilaamaan, niin päästään sitten joulukuussa nauttimaan yhdessä!

ps. myös The Good Morning-blogin Kaisa kirjoitti samaisesta joulukalenterista, käy katsomassa kauniit kuvat ja lukemassa Kaisan kalenterista heränneitä ajatuksia.

lauantai 10. marraskuuta 2018

Vähän ahdistaa, jos mies tarjoaa treffit

En oikein tiedä, miten suhtautuisin siihen, kun mies tarjoaa treffeillä. Olen moderni itsenäinen nainen ja kykenen huolehtimaan itsestäni, joten tuntuu pahalta antaa toisen maksaa. Toisaalta en pistä pahakseni rahansäästöä, koska yhden viinilasillisen tai kahvikupposenkin hinta on opiskelijan tuloilla iso raha.

Miehet tykkäävät oman kokemukseni mukaan usein tarjota ainakin ensimmäisillä treffeillä. Joka kerta sanon, että voin kyllä ihan hyvin maksaa itse oman osuuteni, mutta harvemmin kukaan siihen suostuu. Toki tällainen herrasmiesmäinen käytös on ihanaa, mutta tavallaan se myös ahdistaa, koska en halua antaa vaikutelmaa, että haluaisin jollain lailla hyötyä toisesta taloudellisesti. En myöskään tykkää olla kenellekään velkaa, ja vaikka kyse olisikin tarjoamisesta, tulee siitä silti vähän sellainen olo, etteivät puntit ole tasan. Ja helposti hiipii mieleen kela, että jos se toinen ei tarjoakaan hyvää hyvyyttään vaan olettaa jotain vastineeksi. En tahdo joutua harrastamaan seksiä kenenkään kanssa siksi, että kuittaisin sillä velkani. Hyi.

Okei, en ole ikinä tavannut miestä joka kuvittelisi voivansa ostaa minulta seksiä viinilasillisilla, mutta jostain se ajatus kuitenkin tulee päähän. Että en tiedä kuinka järkevää on sellaista edes miettiä, mutta joka tapauksessa ainakin tarjoudun aina maksamaan oman osuuteni.

Monelle jätkälle se tarjoaminen tuntuu kuitenkin olevan tosi tärkeää, en tiedä onko kyseessä opittu tapa vai mihin se liittyy. Tavallaan en pistä sitä yhtään pahakseni, koska kyllähän siinä aika paljon rahaa säästää. Ei minulla olisi varaa käydä ulkona syömässä tai juomassa yhtä usein kuin nyt, jos maksaisin aina kaiken itse. Välillä deittini saattavat haluta mennä myös sellaisiin paikkoihin, joihin minulla ei olisi varaa, ja sen tiedostaen usein tarjoavat auliisti. Vähän omatunto kyllä kolkuttaa silloinkin, kun ajattelen olevani hirveä hyväksikäyttäjä ja siipeilijä, mutta jos toinen on päättämällä päättänyt maksaa, niin en viitsi vaivautua periaatteen vuoksi siitä tappelemaan.



Pakko myös myöntää, että onhan se mukava huomionosoitus, jos toinen haluaa tarjota. Ja kyllähän se jonkinlaisesta kiinnostuksestakin kielii, varsinkin tapailun edetessä. Monille miehille kiintymyksen osoittaminen esimerkiki sanoin voi olla vaikeaa, niin asioiden tarjoaminen on yksi vaihtoehtoinen tapa yrittää sitä näyttää. Ja osaan sitä kyllä arvostaa, koska minulle raha ei ole koskaan kasvanut puissa, enkä itse ikinä tarjoaisi mitään kenellekään, josta en todella välittäisi.

Olen tosi huono vastaanottamaan ritarillisia eleitä, kuten ovien avaamista tai sitä, että päälleni autetaan takki. Minusta se tuntuu jotenkin alentavalta, siltä kuin toinen kuvittelisi, etten itse osaa. Tarjoamisen kanssa on tavallaan vähän sama: tunnen, että toinen kokisi joutuvansa huolehtimaan minusta, vaikka hyvin pystyisin itsekin. Itsenäisyys on aina ollut minulle hyvin tärkeää, ja inhoan sitä, että joku yrittää holhota. Vaikka harvoinpa kukaan kai ajattelee treffejä tarjotessaan, että tekisi sen siksi ettei toinen siihen kykene.

Toisaalta pienestä budjetista huolimatta jonkun yhden viinilasillisen hinta nyt ei kuitenkaan ole sellainen, että siitä jaksaisin sen enempää kriiseillä. Joten en tulevaisuudessakaan aio liikaa ahdistua siitä, jos joku haluaa minulle tarjota. Ja ehkä rahatilanteeni kohenee joskus sen verran, että voisin itsekin tarjota useammin!

Aiheeseen liittyvää:

Iidan matkassa: Kuka maksaa ekat treffit?

torstai 8. marraskuuta 2018

Älä lähde mukaan No Nut Novemberiin!

Oletteko kuulleet No Nut Novemberista? Kyseessä on haaste, jossa osallistujat (lähinnä miehet) pidättäytyvät orgasmista kuukauden ajan. Käytännössä kyseessä on siis kuukauden kestävä selibaatti.

En käsitä ilmiötä ollenkaan. Marraskuu on muutenkin vuoden surkein kuukausi, miksi tehdä siitä entistäkin kurjempi? Mitä hyötyä kenellekään olisi kuukauden orgasmittomuudesta? Voisin juuri ja juuri ymmärtää runkkauslakon, mutta kun seksin harrastaminen kumppaninkin kanssa on kielletty. Tai saahan sitä harrastaa, ei vaan saa tulla, joka kuulostaa kuukauden kestävänä aika turhauttavalta toiminnalta.

Runkkauslakko tai pornon katselun lopettaminen voi olla hyvä idea silloin, jos niistä on tullut addiktio tai niillä on negatiivisia vaikutuksia esimerkiksi parisuhteen seksielämään. Pornosta ja sooloseksistä saatava nautinto on niin helposti ja nopeasti saavutettavissa, että siihen on helppo jäädä "koukkuun". Tämä voi johtaa kiihottumis- tai orgasmivaikeuksiin kumppanin kanssa, kun seksi ei tuokaan yhtä voimakasta stimulaatiota. Tällöin voi olla hyvä idea luopua pornosta ja jättää runkkaaminenkin hetkeksi vähemmälle. Mutta jos kyseessä on oikea riippuvuus, ei joku yhden kuukauden lakko auta mihinkään, jos joulukuussa saa taas jatkaa vanhojen tapojen mukaista elämää. Ja ymmärtääkseni No Nut Novemberia ei lähtökohtaisesti ajatella minään addiktioista kärsivien apukeinona, vaan ihan kenelle tahansa sopivana "hauskana haasteena". Vaikka omasta mielestäni se pari vuotta sitten (?) kiertänyt Ice Bucket Challengekin on hauskempi kuin tämä...


Joku voisi ehkä ajatella, että orgasmista pidättäytyminen olisi jonkinlainen "puhdistava terveysteko", mutta asia on oikeastaan päinvastoin. Runkkaamisella on monia terveysvaikutuksia, kuten lantionpohjan lihasten vahvistuminen, erektiokyvyn paraneminen sekä matalampi riski sairastua eturauhassyöpään. Yhden kuukauden orgasmittomuus ei nyt vielä nosta kenenkään syöpäriskiä kohtuuttomasti, mutta miksi turhaan riskeerata?

Jotenkin koko juttu löyhkää seksiä ja seksuaalisuutta paheksuvilta asenteilta. Ja siinä missä naisten sooloseksiä pidetään seksipositiivisessakin keskustelussa hyvänä ja voimauttavana asiana, on miesten sooloseksi jollain lailla häpeällistä ja noloa. Tunnutaan ajattelevan, että tosimies ei runkkaa: tosimies saa pillua, tai jos ei saa, niin sitten pidättäytyy urhoollisesti. Tästä kertoo myös No Nut Novemberiin liittyvä ilmiö, jossa osallistujat postaavat someen vitsikkäitä päivityksiä siitä, mitä uusia "kykyjä" heille on puhjennut orgasmittomuutensa ansiosta. Ihan kuin seksi olisi jotenkin alkukantaista, ja siitä pidättäytyminen avaisi jotain "ylempiä älyllisiä tasoja", kun aivoille jää aikaa ajatella muutakin. Todellisuudessa sitä varmaan tulee ajateltua seksiä huomattavasti normaalia enemmän, koska ainahan sitä haluaa juuri sitä, mitä ei sillä hetkellä voi saada. Eli jos ei tavoittele sinisten pallien maailmanmestaruutta, en näe ajatuksessa mitään järkeä.

Eli tiivistettynä: älä osallistu No Nut Novemberiin, saat syövän. No ei, mutta ihan oikeasti, runkkaaminen on terveysteko ja sitä paitsi kivaa, niin miksi ihmeessä tai seksistä ylipäätään pitäisi pidättäytyä? Ei kai mikään piristä pimeän marraskuun keskellä paremmin kuin kynttilät, kuuma glögimuki ja kunnon orgasmi.

Aiheeseen liittyvää:

Joulukalenteri 2016: Luukku 22 (seksifaktoja miehille)

Miksi seksi hävettää?

Panematta paras

sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Sinkkuelämän ja deittailun lainalaisuudet

Sinkkuelämä ja deittailu tuntuvat välillä umpimähkäiseltä tiheässä viidakossa eteenpäin rämpimiseltä. Polulla pysymistä helpottaa kuitenkin tieto siitä, että kuten maailmankaikkeuteen yleensä, myös sinkkuuteen pätevät tietyt lainalaisuudet. Nämä seuraavat asiat pitävät paikkansa lähes yhtä varmasti kuin se, että Maa kiertää Aurinkoa ja voileipä putoaa aina voipuoli alaspäin.

1. Kilteimmän näköiset miehet ovat aina niitä hurjimpia seksipetoja. Vastaavasti erotiikkaa tihkuvilta adoniksilta saa sängyssä lähinnä epämääräistä nylkytystä.

2. Menkat alkavat aina juuri silloin, kun olet odottanut koko viikon kiimaa valuen sitä, että heilallasi on viimein aikaa tavata.

3. Menkat eivät missään nimessä ala ajallaan silloin, kun pelkäät olevasi raskaana jollekin yhden illan panolle, jonka nimen muistat vain hatarasti.

4. Paras aika käyttää Tinderiä ei yllättäen ole sunnuntai, vaan tiistai. Jaa miksikö? Tiistaina ihmiset ovat sen verran selvinneet viikonlopusta, että alkavat taas havahtua yksinäisyyteensä ja kaivata toista ihmistä vierelleen. Sunnuntaisin olisi toki enemmän aikaa räplätä puhelinta, mutta darraisena ei jaksa niin paljon kiinnostaa.

5. Tinderin superlike on lähes aina vahinko. Tai jos ei ole, sen antaja on viimeinen ihminen jonka kanssa haluaisit olla missään seksuaalisessa kanssakäymisessä, vaikka maailmanloppu olisi siitä kiinni.



6. Se vanha heila, jota olet aina vähän haikaillut takaisin, laittaa viestiä aina juuri silloin, kun on juuri alkanut tapailla jotakuta toista.

7. Tulee päiviä, jolloin viisi eri ihmistä laittaa Tinderissä viestiä, ja tunnet olevasi maailman halutuin ihmisyksilö. Sen jälkeen tulee päiviä, jolloin puhelin värähtää kerran, ja silloinkin se on vain muistutusviesti siitä, että puhelinlasku on maksamatta.

8. Paneminen tuntuu joskus pitkän seksittömän kauden jälkeen siltä, kuin olisi saanut neitsyytensä takaisin. Sattuu.

9. Kaikki vastaantulijat näyttävät pelottavasti vanhoilta heiloilta silloin, kun on tilanteessa jossa ei missään nimessä haluaisi kehenkään sellaiseen törmätä. Kuten seksitautiklinikan vastaanotolla tai silloin, kun on jonkun uuden kanssa treffeillä.

10. Kaipaat miestä rinnallesi eniten silloin, kun et saa omin voimin salsakastikepurkin kantta auki.

+ ekstra miesnäkökulmasta: Kun lähdet poikien kanssa parille ja et oikeastaan jaksaisi jatkaa iltaa, mutta jatkat kuitenkin siinä toivossa että vaikka saisit, mutta sitten pilkun aikaan tajuat olevasi vain hirveässä kännissä, että jokainen nainen katsoo sinua lähinnä huolestuneena.

Aiheeseen liittyvää:

Ärsyttävimmät asiat sinkkuna olemisessa

Miten aloittaa viestittely kiinnostavan tyypin kanssa

perjantai 2. marraskuuta 2018

Kivoin kehu, jonka olen koskaan saanut

Pari päivää sitten minulta kysyttiin, mikä on ollut kivoin saamani kehu.

Kuulen positiivista palautetta itsestäni suht usein. Ei ole erityisen harvinaista, että joku Tinder-match aloittaa keskustelun kehumalla kauniiksi. Se tuntuu mukavalta, vaikka toisaalta on vähän itsestäänselvyyksien toistamista: lähtökohtaisesti Tinder-matchit kuitenkin kai valitaan ulkonäön perusteella, joten matchaaminen itsessään jo kertoo, että ulkonäköni miellyttää toista osapuolta. Mutta on joka tapauksessa mukavaa itsetuntoboostia kuulla olevansa kaunis tai söpö. En kuitenkaan valitsisi mitään ulkonäköön liittyvää kommenttia parhaaksi kehuksi, mitä minulle on esitetty. Loppupeleissä ulkonäkö on kuitenkin vaan pintaa ja jossain määrin myös asia, johon ei voi itse vaikuttaa. Ulkonäköni ei ole mitenkään minun ansiotani, joten ei se hirveästi kosketa, jos joku kehuu persettä tai hiusten väriä.

Paljon kivempaa on vastaanottaa kohteliaisuuksia vaikkapa omaan persoonallisuuteen tai saavutuksiin liittyen. Tulen aina iloiseksi, kun joku kehuu vaikkapa tätä blogia tai jotain siihen liittyvää, tai sanoo jotain mukavaa luonteestani. Persoonallisuuden piirrettä koskeva kehu tuntuu aina jotenkin henkilökohtaisemmalta ja mietitymmältä kuin se, että joku kehuu vaikka silmiä kauniiksi. Siksi tuntuu tosi kivalta kuulla olevansa jonkun mielestä mukava, hauska tai taitava jossain.


Vastavuoroinen kehuminen on minulle parisuhteessa (ja kaikissa muissakin ihmissuhteissa) tärkeää. Kehumisesta tulee sellainen olo, että toinen on kiinnostunut, ja mitä henkilökohtaisempi kehu, sitä syvemmästä kiinnostuksesta se kielii. Minun on oikeastaan aika vaikeaa ihastua kehenkään, jolta en saa minkäänlaista positiivista palautetta itsestäni. Kehumisen ei välttämättä tarvitse kuitenkaan olla aina sanallista: toisen saa tuntemaan olonsa halutuksi myös fyysisellä hellyydellä. Se on hyvä, koska itse olen välillä huono sanomaan kehuja ääneen. Kuulemma naiset ylipäätään kehuvat miehiä vähemmän kuin toisinpäin. Viimeisin deittini oli ainakin ihan ihmeissään ja vähän vaivaantunutkin, kun kehuin häntä jo ensitapaamisella vuolain sanakääntein. Mutta eivätpä jääneet ensitreffit viimeisiksi, joten ilmeisesti kannatti kehua!

Luulen, että mieleenpainuvimmat ja parhaimmilta tuntuvat kehut ovat sellaisia, jotka kohdistuvat johonkin sellaiseen ominaisuuteen, joka on itselle tärkeä. Kuten minulle se, että minua on usein kutsuttu aidoksi ja välittömäksi ihmiseksi. Pidän siitä piirteestä itsessäni, ja olen iloinen että se välittyy muillekin. Toinen kehu, jonka kuulemisesta olen ilahtunut monesti, on se, että olen kuulemma helposti lähestyttävä ja minulle on helppo puhua. Se piirre tosin kostautuu siinä, että joudun välillä kuuntelemaan puolituttujen kännisiä avautumisia, mutta ei se oikeastaan haittaa. Tuntuu joka kerta tosi hyvältä, kun joku valitsee minut ihmiseksi jolle uskaltaa puhua avoimesti. Silläkin on väliä, kuka kehun sanoo: baarin vessassa viereisellä altaalla käsiään pesevän tytön "siis omg oot niin kaunis"-tyyppiset kehut ovat ihan kivoja, mutta merkityksellisemmiltä tuntuvat esimerkiksi ne kerrat, kun joku teistä lukijoista rohkaistuu laittamaan viestiä ihan vaan kehuakseen blogiani. Joskus myös sisällöltään sama kehu on erimerkityksinen kehujasta riippuen. Jos joku huutaa kadulla perään että hyvät tissit, niin ei se kyllä juuri lämmitä, mutta jos saman kommentin sanoo vaikka poikaystävä, on se jo paljon mukavampaa kuultavaa.


Koska aitous ja avoimuus ovat minun itseni ja monen muun mielestä yksiä parhaita piirteitäni, aion kehittää niitä vieläkin paremmiksi. Yritän opetella entistä rehellisemmin tunnistamaan ja hyväksymään omia tunteitani sekä puhumaan niistä muille. Tähän liittyy olennaisesti myös se, että jos ajattelen jostakusta hyvää, sanon sen hänelle suoraan. Ei kai ketään voi koskaan liikaa kehua?

Aiheeseen liittyvää:




maanantai 29. lokakuuta 2018

Liian nopea eteneminen ahdistaa

Aina kun tapaan jonkun miehen, kaverini kysyvät, voisiko siitä tulla jotain vakavaa. Vastaan joka kerta olkiani kohautellen, että hitostako minä tiedän. En ole ikinä tajunnut salamarakastumista, vaan olen aina ollut näissä sitoutumisasioissa harkitsevampi. Toki jo se ensitapaaminen paljastaa sen, onko miehessä poikaystäväpotentiaalia vai ei, mutta omista tunteistani olen varma vasta pidemmän ajan jälkeen. Olen sen verran taipuvainen sitoutumiskammoon, että liian nopea eteneminen saa minut ahdistumaan, vaikka kyseessä olisi tosi ihana mies.

Mikä sitten on liian nopeaa etenemistä? Vertasin tässä vuosi sitten kirjoittamassa postauksessani parisuhdetta tasohyppelypeliin, jonka alkuvaiheessa tasoilta toiselle hypitään nopeammin, ja myöhemmin hyppely hidastuu. Jos ajatellaan suhteen elinkaarta Tinder-matchin syntymisestä vierekkäisiin hautapaikkoihin, on nähtävissä selkeä kaava: alussa asiat tapahtuvat nopeammin, ja mitä syvemmälle mennään, sitä pidempään asioita (yleensä) harkitaan. Olen alkuvaiheessakin aika harkitseva, mutta jotta päästäisiin siihen vaiheeseen, että voisin sanoa kavereilleni jonkinlaisen kunnon vastauksen tuohon alussa mainittuun kysymykseen, täytyy suhteen edetä tiettyyn pisteeseen suhteellisen vauhdikkaasti. Oikeastaan liika hidastelu saattaa jopa tappaa suhteen alkutekijöihinsä, joten alun täytyy olla tarpeeksi nopeatempoinen. Sen jälkeen vauhdin täytyy kuitenkin tasaantua.


Suhteen ensiaskelet: Tinderistä treffeille

Tapaan deittini lähes poikkeuksetta Tinderin kautta. En omista mitään maailman mittavinta match-kokoelmaa, mutta on niitä miehiä sen verran, etten millään ehtisi kaikkien kanssa treffeille vaikka haluaisinkin. Ja kuten viime tekstissäni mainitsin, en oikeastaan ihan hirveästi halua. Pitää siis olla jollain tavalla spesiaalilta vaikuttava mies, jotta viitsin käyttää aikaani hänen tapaamiseensa. Haluan keskustella matchieni kanssa muutaman päivän ennen kuin tapaan heidät, jotta vähän tiedän, minkä tyyppinen ihminen on kyseessä. En siis suostu enää kahden lauseen jälkeen esitettyihin treffikutsuihin. Toisaalta menetän mielenkiintoni aika nopeasti, jos livetapaamista ei ehdoteta muutaman päivän sisällä keskustelun aloittamisesta. Ei aikani riitä siihenkään, että vaan chattailisin tuntemattomien kanssa päivät pitkät.

Kuinka usein tavataan?

Pari kertaa viikossa on mielestäni hyvä määrä. Alkuvaiheen tulee olla tiivistempoinen, koska pitkät tauot tapaamisten välillä saavat kiinnostukseni lopahtamaan. Jos toinen on kovin kiireinen eikä aikaa treffeille löydy, alkavat mieleni ja silmäni harhailla nopeasti toisaalle. Toisaalta tarvitsen tapaamisten välissä tuumaustaukoja, jotta voin jäsennellä fiiliksiäni. En siis halua viettää toisen kanssa joka ikistä päivää ja yötä, tai välillä ehkä haluaisinkin, mutta sisimmässäni tiedän kuitenkin etten halua. Arvostan omaa tilaa niin paljon. Tykkään kuitenkin siitä, että silloin kun ei nähdä, laitetaan viestiä. Rakastan sitä ihanaa alun vaihetta, kun saa aamulla hyvää huomenta-viestin ja ilta loppuu hyvän yön toivotuksiin. Nykyään kuitenkin tapailen lähinnä työssäkäyviä miehiä, joilla ei ole koko ajan aikaa näpyttää puhelintaan, joten olen oppinut nauttimaan eri tavalla siitä, kun saan viestejä. En siis enää harmistu siitä, jos viestejä ei tule, vaan iloitsen siitä, kun niitä tulee. Viestit pitävät yllä jännitettä, vaikka tapaamisten väli joskus venyisikin. Ja tavallaan tykkään siitäkin, että tapaamisia saa odottaa innolla ja vähän ikävöidäkin toista, koska se pidentää alkuhuuman kestoa ja estää suhdetta muuttumasta heti kamalan arkiseksi.

Entä seksi?

Fyysisellä puolella olen aina ollut nopeampi etenemään, ja en näe mitään ongelmaa siinä, että seksiä harrastetaan vaikka heti ekoilla treffeillä. Jos se tuntuu oikealta, niin mikäs siinä. Minusta on paljon parempi hoitaa se ensimmäinen seksikerta nopeasti ns. alta pois, koska mitä kauemmin sitä pitkittää, sitä enemmän tulee paineita, että sen pitäisi olla jotenkin spesiaalia. Itselleni seksi on myös niin tärkeä osa suhdetta, että haluan tietää mahdollisimman nopeasti, toimivatko kemiat sängyssä ja ovatko toisen seksimieltymykset ollenkaan samassa linjassa omieni kanssa. On meinaan ikävää, jos ehtii jo ihastua, ja sitten käykin ilmi, ettei seksi toimi. Ja toisaalta seksi ja muukin fyysinen läheisyys, kuten yhdessä nukkuminen, vahvistaa niitä ihastumisen tunteita.

Seuraavan askelen ottaminen

Vaikka tapailu menisi tosi hyvin ja olisin ehtinyt ihastuakin, se suhteen "virallistaminen" on välillä vaikea paikka. Olen tehnyt sen tosin vain kerran, ja silloin homma meni tosi kivuttomasti: eksäni tavatessani olin heti ensimmäisten treffien jälkeen sitä mieltä, että nyt muuten kolahti ja kovaa, ja olin heti mukana, kun hän halusi tehdä minusta tyttöystävänsä. Toisaalta olin ollut silloin sinkkuna kolme vuotta putkeen ja käynyt läpi hirveän määrän paskoja treffejä ja lyhyeen loppuneita tapailusuhteita, joten en olisi voinut olla paljoa valmiimpi parisuhteeseen. Nyt tilanne on eri, kun edellinen parisuhde on loppunut vasta alle puoli vuotta sitten. Haluan kyllä parisuhteen, mutta jos minun pitäisi ryhtyä sellaiseen huomenna, en pystyisi siihen. Tarvitsen nyt siis pidemmän tapailuvaiheen, enemmän miettimisaikaa ennen seuraavaa tasohyppyä.

Koska on siis hyvä aika kysyä, missä mennään? Olen miettinyt viime aikoina sitäkin, että tarvitseeko sitä ylipäätään kysyä ikinä. Eikö voisi vaan antaa suhteen mennä eteenpäin omalla painollaan ilman, että tehdään mitään sopimuksia? Ajatus houkuttelee, mutta käytännössä haluaisin kuitenkin, että jossain vaiheessa sovittaisiin selkeästi suhteen säännöistä. Ja olisihan se hankalaa, jos ei tiedä voiko kutsua toista tyttö- tai poikaystäväksi. Jossain vaiheessa olisi ehkä siis ihan hyvä kuitenkin ns. "virallistaa" suhde. Mutta ei sitä välttämättä tarvitse tehdä kauhean nopeasti, ei kai tässä jäniksen selässä olla.

Välillä pelkään sitäkin, että kiirehdin vahingossa parisuhteeseen jonkun kanssa vain siksi, että ystäväni niin kovasti liputtavat sitoutumisen puolesta. Haluaisin että he voisivat olla iloisia puolestani, mutta nämä pyristelyni ihmissuhdeviidakossa tuntuvat aiheuttavan heille naurukohtausten lisäksi lähinnä vaan huolta. Se ahdistuksen tunne, jonka saan heti kun asiat etenevät liian nopeasti tai väärään suuntaan, on kuitenkin liian voimakas, jotta voisin tehdä mitään mitä en oikeasti halua. En vaan pysty. Niin se on vaan minun ja kaikkien muidenkin pakko hyväksyä, että tässä edetään nyt hieman hitaammin ja sillä siisti.

Aiheeseen liittyvää:

Maltti on valttia sitoutumiskammoisen kanssa

Tavoite: Kunnes kuolema meidät erottaa

Mun oma Museum of Broken Relationships

torstai 25. lokakuuta 2018

Diagnoosi: deittailu-uupumus

Viime aikoina on tuntunut siltä, että treffeillä käyminen ei voisi vähempää kiinnostaa. Elämässäni on noin miljoona mielenkiintoisempaa asiaa kuin kiusallinen kahvilla istuminen random ihmisten kanssa, joita en ikinä halua nähdä uudestaan. En jaksa kertoa samoja asioita itsestäni miljoonatta kertaa, enkä jaksa enää surkeita deittejä, joilla mies puhuu vain itsestään tai näyttää täysin eri ihmiseltä kuin Tinder-kuvissaan. Ei, en vaan pysty enää.

Kävin kesällä muutamilla treffeillä, mutta alun uutuudenviehätys deittailuun tyssäsi nopeasti. Kesän viimeisiksi jääneillä Tinder-treffeilläni en jaksanut enää edes yrittää, koska tiesin heti miehen nähdessäni, että hommasta ei tule mitään. (Jaa mistäkö tiesin? No, tyyppi näytti livenä täysin samalta kuin isäni kaikissa lapsuuskuvissani 90-luvulla. Ja isäni oli silloin nelikymppinen, deittini taas 26-vuotias.) Sen jälkeen jatkoin kyllä Tinderin selaamista, mutta sormeni viuhtoi 99 prosenttia miehistä vasuriin, koska jokaisessa oli jotain vikaa. Kaikki keskustelutkin kaatuivat pariin lauseeseen, kun en jaksanut olla aktiivinen ja esittää vastakysymyksiä, tai jos esitin, sain vastaukseksi seksivihjailua ja ahdistuin lisää. Sitten tulikin jo syksy ja aloitin yliopiston, ja elämäni oli hetken aikaa yhtä sotkua opiskelun ja töiden sovittamista harjoitellessa. Siinä vaiheessa joku Tinder tai varsinkaan Tinder-treffeillä käyminen kiinnostivat vieläkin vähemmän, kun vapaa-aikaa tuntui olevan niin minimaalisesti. Pelkän kiireen piikkiin tätä kaikkea ei kuitenkaan voi laittaa, sillä vaikka viihdynkin opintojeni parissa hyvin, en ole koskaan ennen jäänyt perjantai-iltana tekemään läksyjä sen sijaan, että lähtisin jonkun miehen kanssa ulos.



Deittailu-uupumus tai toiselta nimeltään treffiähky ovat deittisovellusten aikakaudella varsin yleinen ongelma. Uusi idolini, toimittaja Sisko Savonlahti kirjoitti uusimpaan Elle-lehteen aiheesta omien kokemustensa pohjalta kiinnostavan jutun. Savonlahden teksti on kuin suoraan omasta päästäni: hänkin koki mielekkäämmäksi jäädä kotiin katsomaan Temppareita kuin lähteä treffeille, eikä hänellekään tuottanut vaikeuksia keksiä montaa mielekkäämpää puuhaa kuin Tinderin näpyttäminen. Hän oli lopulta päätynyt poistamaan Tinderin ja pitänyt suosiolla taukoa deittailusta, ja vaikutti tekstin perusteella tyytyväiseltä päätökseensä. Itsellänikin on ollut viime aikoina melko hiljaista deittirintamalla, koska totesin, että aika turhaa niillä treffeillä on väkisin käydä, jos ei yhtään kiinnosta. Eihän siitä ole mitään hyötyä, että raahautuu paikalle negatiivisella asenteella ja nollan prosentin kiinnostuksella. Treffeihin ei voi suhtautua samalla tavalla kuin lenkkeilyyn tai hammaslääkärikäyntiin, eli kunhan jotenkin sinnittelee läpi, niin lopuksi saa hyvän mielen. Treffeillä on tarkoitus olla kivaa, mutta se tuskin toteutuu, jos hammasta purren odottaa, että koska tämä on ohi.  Moni sinkku, myös minä itse, käy treffeillä ehkä osin velvollisuudentunnosta: meille kun tolkutetaan, että ei sitä rakkautta löydä kotona makaamalla, niin me sitten käymme hirveällä raivolla Tinderin tarjontaa läpi rakkautta etsien. Vaikka kyllähän sen nyt kuka tahansa tajuaa, ettei tuolla keinoin saavuteta yhtään sen parempia tuloksia.


Olen ollut nyt epävirallisella Tinder-tauolla muutaman kuukauden, ja tuntuu, että sekin on jo helpottanut tilannetta. Opiskeluunkin olen löytänyt sen verran rytmiä, että vapaa-aikaa tuntuu olevan taas enemmän. Treffeillä käyminen ei siitä huolimatta kiinnosta samalla tavalla kuin ennen, kun jotenkin ahdistaa se Tinderin tuoma liukuhihnamaisuus. Treffit alkavat toistaa itseään, kun käydään läpi samat keskustelunaiheet ja samat läpät. Ja nykyään on myös ihan yleistä käydä vaikka kolmen ihmisen kanssa saman viikon aikana treffeillä, ja sen jälkeen vaan ghostata ne keitä ei halua nähdä uudestaan. En jaksa tällaisia pelejä, en jaksa enää uusia pettymyksiä.

Tästä kaikesta huolimatta päädyin kyllä jokin aika sitten treffeille, ja kuinka ollakaan, ne menivät tosi hyvin. Ehkä tässäkin pitää paikkansa vanha viisaus, jonka mukaan hyvät asiat tapahtuvat aina silloin, kun niitä vähiten odottaa. Menin treffeille hyvin hälläväliä-asenteella ja aika minimaalisella kiinnostuksella, ja sain todellakin yllättyä positiivisesti. Selkeästi parin kuukauden tauollakin siis oli merkitystä, koska ihan sama-meininkikin on paljon parempi kuin vituiks menee kuitenkin-tyyppinen ajattelutapa.

ps. tämä positiivisesti yllättänyt deittini on tuonut elämääni itsensä lisäksi muutakin hyvää, sillä voitimme Linnanmäen Valokarnevaaleilta Taffel-hyrrästä sen jäätävän kokoisen sipsipussin! Olemme nyt siit eläviä legendoja, koska en tunne henkilökohtaisesti ketään toista, jolle näin olisi käynyt.

Aiheeseen liittyvää:

Muistoja kamalimmilta treffeiltä

Panopäivyri 6: Kun Tinder ei mennyt ihan putkeen

Minulle tehtiin oharit