Täytyykö suhde määritellä?

Aika usein jossain vaiheessa tapailusuhdetta tulee sellainen kysymys mieleen, että mikäköhän juttu tässä on nyt menossa. Mutta pitääkö suhteella olla joku määritelmä, vai voisiko sitä vain tapailla sen kummemmin asiaa pohtimatta?

No voi, ei mikään sitä estä. Mutta olen kyllä tullut siihen tulokseen, että jossain vaiheessa suhteelle on tavalla tai toisella lyötävä jonkin sortin määritelmä.

Näissä suhteen määrittelyasioissa on kaksi koulukuntaa. Toiset ajattelevat, että esimerkiksi tapailusta seurusteluun siirrytään sellaisen erityisen keskustelun kautta, jossa suhde "virallistetaan". Toiset taas ajattelevat, että suhde etenee omalla painollaan, eikä mitään keskustelua asiasta tarvita. Minä olen aina ollut sitä mieltä, että seurustelu on seurustelua vasta kun siitä sovitaan kunnolla, enkä voi käsittää, miten joku suhde muka itsestään muuttuisi seurusteluksi. Ei se ole mahdollista! Vaikka kuinka vältettäisiin asiasta puhumista, niin kyllä se asia väkisinkin tulee jossain vaiheessa esille. Ei mikään suhde voi jatkua vuosikausia niin, ettei sen tilasta kertaakaan keskustella.

Määrittelemättömyys voi tuntua houkuttelevalta siksi, että niin kauan kun suhdetta ei määritellä, ei siinä tavallaan ole mitään sääntöjä. Eli vaikka onkin suhteessa, niin tavallaan on silti sinkku. Tätä harrastin ennen edellistä parisuhdettani paljon: olin periaatteessa ihan hyvään suuntaan etenevissä tapailusuhteissa, mutta kuitenkin säädin myös muiden miesten kanssa, koska emme olleet sopineet ettei niin saisi tehdä. Jotkut tapailemistani miehistä ovat kuitenkin järkyttyneet suuresti, kun olen kertonut heille suhteemme aikaisista seikkailuista jälkikäteen. He olivat nimittäin olleet siinä uskossa, että olimme vain toistemme kanssa. Tämä juuri on se syy, miksi suhteiden määrittely on niin tärkeää. Yhteisten pelisääntöjen puuttuminen johtaa helposti väärinymmärryksiin. Ja onhan selvää, ettei sellaisesta suhteesta mitään tule, jossa toinen kuvittelee olevansa parisuhteessa ja toinen vasta vähän tutustuu. On kummallekin reilua, että suhteessa on selvät sävelet siitä, missä mennään.

Epämääräisissä tapailusuhteissa on myös se ongelma, että niissä ei oikein uskalla näyttää tunteita toista kohtaan kunnolla. On vaikeaa uskaltautua näyttämään kiintymystä toista kohtaan, jos ei ole varma, mitä toinen itsestä ja suhteen tilasta ajattelee. Tapailusuhde kun voi vaikuttaa kaikin puolin täsmälleen samalta kuin parisuhde olematta sitä kuitenkaan: joku voi hyvin tapailla jotakuta vaikka monta kuukautta ja silti pitää häntä pelkkänä panokaverina. Ja kaikista eniten päänvaivaa aiheuttaa se, millä ihmeen nimellä sitä toista osapuolta oikein pitäisi kutsua. "Tässä on Mauri, se on mun..." mikä? Poikaystävä ei käy, jos ei olla sovittu seurustelusta, mutta ei pelkkä kaverikaan oikein sovi. Säätö viittaa epämääräiseen seksisuhteeseen, tapailukumppani taas on ihan typerä sana eikä kukaan sitä kai oikeasti käytä. Ja valitsi sitä minkä tahansa sanan, niin toinen voi silti olla eri leveleillä. Onhan tapailukumppanilla ja fuckbuddyllakin kuitenkin vissi ero.

Näkisin kuitenkin, että suhteen alussa on ihan hyvä olla sellainen ns. kuulosteluvaihe, jossa vähän mietitään, että mikä määritelmä tälle jutulle mahdollisesti sopisi. Ongelma on siinä, että kuulosteluvaiheen sopiva pituus on eri ihmisillä erilainen. Minulle sopii vähän pidempi kuulostelu, koska suhtaudun jokaiseen tapailemaani ihmiseen potentiaalisena poikaystäväehdokkaana, ja haluan tutustua toiseen kunnolla ennen sitoutumispäätöksen tekemistä. Toiset ovat enemmän salamarakastujia, mutta vähän aina jännittää niiden tyyppien puolesta, jotka vaikka muuttavat yhteen tai menevät naimisiin tosi lyhyen tuntemisen jälkeen. Mutta yksilöitähän tässä ollaan, toiset syttyvät hitaammin ja toiset sekunneissa.

Määrittelemättömyyden puolestapuhujat korostavat usein sitä, miten kaikki eivät hae parisuhdetta ja kuinka perinteinen parisuhdemalli ei sovi kaikille. Olen tästä aivan samaa mieltä ja todellakin ymmärrän, miksi sellainen kasuaali deittailu ilman mitään määritelmiä kuulostaa ihanteelliselta. Jos ei hae mitään vakavaa, niin miksi turhaan pilata hauskaa ja jännittävää suhdetta jollain tylsillä määrittelyillä. Noh, mistäs tiedät, hakeeko toinen jotain vakavaa vai ei? Onko asiasta käyty kenties jonkinlainen keskustelu? Jos on, niin eikö se silloin tarkoita, että suhde on määritelty?

Toisessa ääripäässä ovatkin sitten ne tyypit, jotka lyövät suhteelle määritelmän heti alussa sanomalla, etteivät hae mitään vakavaa. Että saman tien sanotaan, että et saa sitten ihastua ja tämä on pelkkää seksiä eikä mitään muuta. Aika ikävää, että joku toista yhtään tuntematta voi mennä sanomaan, että tällä suhteella ei sitten ole mitään tulevaisuutta. Mutta toisaalta ymmärrän, että kaikki eivät sitä parisuhdetta syystä tai toisesta halua, ja onhan se reilua sanoa asiasta heti, ettei loukkaa toista. Vielä paskamaisempaahan olisi vaan olla hiljaa ja antaa toisen elätellä toivoa jostain vakavammasta, vaikka itsellä ei olisi mitään mielenkiintoa sellaiseen.

Tällaiset määrittelyasiat korostuvat ihan erityisesti silloin, jos toiveissa on esimerkiksi polyamorinen tai avoin suhde. On ihan hyvä tsekata myös jo alkuvaiheessa esimerkiksi tulevaisuudensuunnitelmien yhteneväisyydet sekä se, ovatko seksimieltymykset jotakuinkin yhteneväiset. Itselleen tekee vain hallaa, jos välttelee näiden "isojen kysymysten" käsittelyä ja elelee silmät ja korvat sulkien epämääräisessä tapailusuhteessa. Jossain vaiheessa ne realiteetit kuitenkin iskevät päin naamaa, niin parempi että se tapahtuu aikaisessa vaiheessa eikä sitten, kun on jo ehtinyt kehittyä tunteita.

Aiheeseen liittyvää:

Melkein mutta ei ihan-seurustelu

Enää ei seurustella, nyt tapaillaan