Seksi ilman tunteita on tylsää

Tykkään seksistä kovasti ja sitä on varsin hauskaa harrastella. Sängyssäni on kuitenkin ollut melko hiljaista koko tämän nelikuisen sinkkutaipaleeni ajan, ja välillä se on tuntunut vaikealta, kun on kovasti tehnyt mieli. Miksi en sitten ole hankkinut itselleni panokaveria esimerkiksi Tinderistä? Syy on sama josta olen puhunut ennenkin: en saa tunteettomasta jyystämisestä oikeastaan mitään irti.

Joku friends with benefits-tyyppinen järjestely olisi tässä elämäntilanteessa tosi käytännöllinen ja hyvä, mutta seksiä ei voi aina ajatella käytännön näkökulmasta. Jotenkin kuulostaa ihan tajuttoman tylsältä vaan sopia jonkun kanssa että tiistaina pannaan, ja sitten toimittaa asia pois päiväjärjestyksestä sovittuna ajankohtana. Minulle seksi ei ole joku suoritus, missä laitetaan munaa reikään ja veivataan siellä niin kauan kunnes lasti lentää, enkä pysty kiihottumaan nappia painamalla tai jonkun tietyn kohdan mekaanisesta hinkkaamisesta. Vaikka seksi olisi teknisesti kuinka loistavaa, en välttämättä pysty nauttimaan siitä, jos mukana ei ole minkäänlaisia tunteita. Pelkkä puhtaasti seksin ympärillä pyörivä suhde ei siis oikein kiinnostele, koska toinen jää siinä jotenkin tosi etäiseksi vaikka fyysisesti tuleekin lähelle. Seksistä tulee silloin sellainen arkinen toimitus, vähän kuin kävisi hierojalla tai kampaajalla.

Kun sanon tarvitsevani tunteita seksistä nauttiakseni, en kuitenkaan tarkoita sitä, että minun pitäisi olla kuolettavan rakastunut seksikumppaniini. Kyse on enemmänkin siitä, että miehet ovat minusta lähtökohtaisesti joko niin kiinnostavia, että haluan tutustua ja katsoa mihin asti tilanne johtaa, tai sitten niin ei-kiinnostavia, etten halua mitään. Ei ole olemassa sellaista välimuotoa, että haluaisin vain panna jotakuta ilman, että siihen liittyisi mitään muuta. En osaa kiinnostua miehistä pelkkinä objekteina, enkä sen vuoksi itse oikein syty siitä, jos joku pitää minua sellaisena. Niinpä tuntuu lähinnä vain ikävältä, jos joku mies lähestyy vaikka Tinderissä sellaisilla viesteillä, joista näkee heti että tässä ollaan nyt vain seksin perässä. Niistä tulee sellainen olo, että tuo mies ei pidä minua tutustumisen arvoisena. Häntä kiinnostaa vain vartaloni, tarkemmin sanottuna pari pyöreätä uloketta ja muutama reikä, joihin voi omaa ulokettaan työnnellä. Valitettavasti ulokkeillani ja rei'illäni ei ole omia aivoja, joten ne eivät osaa olla imarreltuja kiinnostuksesta, ja päässäni sijaitsevat aivot tulkitsevat sen lähinnä loukkaukseksi itseään kohtaan. Tuntuu pahalta, kun joku alentaa pelkäksi lihanpalaksi osoittamatta mitään kiinnostusta siihen, mikä minussa on oikeasti hienoa, eli luonteeseen ja persoonallisuuteen. Siksi seksi mielessä tehty lähestyminen tuottaa tulokseksi vain sen, että haluni kuivuvat kasaan kuin homeinen rusina ja työnnän miehen mieleni perukoilla ö-mappiin, jossa oleviin en koskisi pitkällä kepilläkään, vaikka ihmiskunnan tulevaisuus olisi siitä kiinni.

Uskon tämän olevan varsin yleistä: mihin muuhun perustuisi elokuvista tuttu asetelma, jossa mies valehtelee naiselle ummet ja lammet tunteistaan vain saadakseen tämän sänkyyn. On varmasti turhauttavaa olla jätkä, joka vaan haluaisi seksiä, mutta joutuu tarinoimaan ties mitä sitä saadakseen, koska naiset eivät lämpeä suoralle seksialoitteelle. Olisin itse tosi mielelläni sellainen nainen joka lämpeäisi, mutta minkä sille voi, että vartaloni onkaloihin kohdistuva kiinnostus ei valitettavasti riitä minua kiihottamaan.

Anonyymi seksi tuntuu (ainakin Jodelin perusteella) olevan miesten keskuudessa varsin yleinen fantasia. Haaveillaan siitä, että joku tuntematon nainen vaan kävelisi sisään ja ryhtyisi toimeen sanomatta sanaakaan. Seksiseuraa-kanavalla on usein aloituksia, joissa etsitään halukkaita naisia tapaamaan anonyymisti, harrastamaan seksiä kerran ja jatkamaan elämiä koskaan mitään puhumatta. Periaatteessa ymmärrän mikä ajatuksessa kiihottaa, mutta en vaan voi kuvitella että nauttisin itse mistään vastaavasta. Ensinnäkään en saa kertaluontoisesta seksistä juuri mitään nautintoa, koska en pysty rentoutumaan tuntemattoman ihmisen seurassa kunnolla, ja tätä asiaa tuskin helpottaisi se ettei tietäisi edes toisen nimeä. Toisekseen se itse seksi jäisi varmaan aika mitäänsanomattomaksi, koska hyvään seksiin kuuluu mielestäni se että omista toiveista ja haluista pystytään keskustelemaan, ja sitä tuskin tällaisessa tilanteessa tapahtuisi. Realistisesti ajateltuna naisen rooliksi jäisi tuossa tilanteessa olla lähinnä elävä seksinukke, jokin säiliö, johon mies voi mällinsä dumpata. Ei voi kuin toivoa, että jostain löytyy sellaisesta fantasioivia naisia näiden Jodel-miesten haaveita toteuttamaan: toistaiseksi en ole kyllä bongannut kyseisistä aloituksista yhtäkään vastausta, joten saattaapi olla, että moni on enemmän minun kanssani samoilla linjoilla tässä asiassa.

Minulla on ollut FWB-suhteita joidenkin entisten heilojeni kanssa, ja ne järjestelyt ovat toimineet varsin hyvin. Siinä saa parhaat puolet irti ihmisestä, jonka kanssa suhde ei toiminut, mutta seksi sujuu. Ja toki eksän panemisessa on myös oma kielletyn hedelmän viehätyksensä. Silti sellaiset suhteet tuppaavat käymään ennen pitkää tylsiksi, vaikka seksi olisikin hyvää ja toisen kanssa olisi ihan kivaa hengailla. Jotenkin se, että tietää ettei suhde tule koskaan kehittymään miksikään sen kummemmaksi, vähentää kiinnostusta sitä seksiäkin kohtaan. On se kuitenkin parempi vaihtoehto, kuin kalenteriin sovittu seksitapaaminen jonkun random Tinder-matchin kanssa keskiviikkona kello kuusi. Ja toisaalta, todella akuutin kiiman keskellä se teknisesti toimiva seksi eksän kanssa ajaa asiansa vallan mainiosti, vaikkei siihen sen suurempia tunteita liittyisikään.

Haaveilen siitä, että saisin joskus taas harrastaa seksiä jonkun sellaisen kanssa, johon olisin edes vähän ihastunut. Tai oikein kunnon alkuhuumaseksiä. Se vasta on jotain.

Lue lisää sinkkukiimasta ja muusta aiheeseen liittyvästä:

Kiiman paluu

Miksi en tykkää yhden illan jutuista

Kokemuksia friends with benefits-suhteista

Viettäisitkö loppuelämäsi mieluummin ilman rakkautta vai ilman seksiä?

Riko oma Tinder-kaavasi

Käsi ylös, jos olet joskus tuskaillut Tinderin surkeaa valikoimaa? Selaat ja selaat, mutta jokainen profiili menee vasemmalle, ketään hyvää ei kerta kaikkiaan vaan löydy? Juu, sama homma täällä. Aikasempi Tinder-urani oli niin täynnä pettymyksiä, että olen tällä toisella kierroksella ollut varsin tiukalla seulalla liikkellä. Usein selaillessa tulee se tunne, ettei hyviä miehiä vaan kerta kaikkiaan ole enää jäljellä. Ja jos profiili miellyttääkin, niin seinä tulee vastaan viimeistään keskustellessa. Tämä on luonnollisesti johtanut siihen, etten ole käynyt viime aikoina treffeillä kovinkaan paljon (lue = ollenkaan), koska en vaan löydä ketään sellaista jonka tapaamiseen haluaisin kallista vapaa-aikaani kuluttaa.

Kyllä, crazy cat lady selaa myös Tinderiä kissansa kanssa.

 Samaa ongelmaa puitiin myös Lettukestit-podcastin viimeviikkoisessa jaksossa, jossa joku kuuntelija pyysi juontajien neuvoja miehen löytämiseen, kun "Tinderissä kaikki on ihan kamalia". Juontajien neuvo oli hyvin yksinkertainen: kokeile antaa mahdollisuus myös niille miehille, jotka normaalisti laittaisit vasemmalle. Heidän kertomansa esimerkit havainnollistivat hyvin sitä, kuinka meille monesti kehittyy oma "Tinder-kaava", eli kiinnostumme hyvin säännönmukaisesti vain tietyntyyppistä profiileista. Kaavaa rikkomalla voi kuitenkin päästä huikeisiin tuloksiin, kuten kummankin juontajan tapauksessa: molemmat ovat tavanneet miehensä Tinderissä, ja nimenomaan niin, etteivät he olleet aluksi erityisen vaikuttuneita, mutta päättivät kuitenkin antaa mahdollisuuden. Tavallaan tämä on varsin loogista: jos jokainen omaan Tinder-kaavaan sopiva mies on osoittautunut pettymykseksi, eikö ole järkevä askel kokeilla jotain sen ulkopuolelta?

Aika monella (myös minulla) yksi ongelma saattaa olla se, että kiinnostumme vain niistä hyvin tehdyistä Tinder-profiileista, joiden eteen on selvästi nähty vaivaa. Mutta onko sellaisen profiilin omistaja kuitenkaan paras mahdollinen kumppaniehdokas? Olisin taipuvainen veikkaamaan, että ei. En itse ainakaan haluaisi tapailla mitään ammattideittailijaa, jolla on 2000 matchia Tinderissä ja jolla tuskin on erityistä kiinnostusta tyytyä heistä vain yhteen. Poikkeuksiakin varmasti on, mutta silti vaistoni valikoisi potentiaalisemmaksi tapaukseksi jonkun ihan tavallisen jätkän, jolla on ihan kivat mutta aika tavalliset kuvat ja joka ei näytä miesmallilta tai roomalaiselta veistokselta. Ongelma on, että tosi monen miehen kuvat ovat oikeasti todella surkeita, ja koska niistä ei saa mitään käsitystä tyypin todellisesta ulkonäöstä, profiili tulee laitettua varmuuden vuoksi vasemmalle. Niinpä sitä saattaa missata mahdollisuuden tutustua moneen tosi mukavaan mieheen, jotka todennäköisesti olisivat myös paljon paremman näköisiä oikeassa elämässä kuin kuvissaan.

Toinen juttu, mistä podcastissa puhuttiin, on viestittely. Helposti sitä itsekin kiinnostuu eniten niistä tyypeistä, joilta tulee viestiä koko ajan ja joiden kanssa juttelu on kuin vuorokauden ympäri jatkuva stand up-show. Niistä tyypeistä, jotka juttelevat niitä näitä muutaman lauseen päivässä, ei jää oikein mitään käteen ja tulee oikeastaan sellainen olo, ettei jätkää varmaan edes hirveästi kiinnosta. Mutta jos asiaa ajattelee toiselta kantilta, on oikeastaan vähän outoa, miksi joku käyttäisi valtavan määrän aikaa päivästään jutellakseen jollekulle, jota ei ole koskaan edes tavannut? Eikö tyypillä ole muka mitään muuta tekemistä, kuin kirjoitella Tinderissä randomeille? Vierastan itse tosi paljon sitä että pyydetään treffeille vain muutaman lauseen vaihtamisen jälkeen, mutta ehkä pitäisi antaa sellaisellekin lähestymistavalle mahdollisuus: on nimittäin hyvin mahdollista, että ne oman elämänsä stand up-koomikot heittävät samoja juttuja tosi monelle muullekin, eivätkä oikeastaan edes halua tavata oikeasti ketään, kunhan jutustelevat.

Millainen on sitten minun Tinder-kaavani? Ainakin nämä jutut saavat minut useimmiten pyyhkäisemään vasemmalle:

- pelkät selfiet kuvina – tyypin vartalossa on oltava jotain vikaa, tai sitten hänellä ei ole sosiaalista elämää eikä ketään joka ottaisi hänestä kuvia

- ylenpalttiset matkailukuvat – koska mitä teen miehellä, joka huitelee jatkuvasti toisella puolella maailmaa?

- typerät nimet – oli mies millainen silmäkarkki tahansa, en vaan pysty, jos tyypin nimi on joku Jyrki-Pekka tai Markku-Kalevi

- ei-suomalaisen kuuloiset nimet – koska en jaksa vääntää englantia, vakavat suhdekeskustelut ovat tarpeeksi vaikeita suomeksikin

- tietyt ulkonäköseikat, kuten venytyskorut korvissa, pitkät hiukset, rumat parrat, pikeepaidat, lävistykset tai ne järkyttävän rumat metalliset kaulaketjut

- jos näyttää kuvien perusteella lyhyeltä

- kiipeilyn harrastaminen - kaikki kiipeilijämiehet ovat jotenkin outoja

- jos näyttää liian kiltiltä ja kunnolliselta - kestäisikö sellainen mies minua?

- kaljuus

- lihavuus

- liian isot lihakset

- + monta muuta random syytä, joiden tiedostan kyllä olevan aika typeriä

Eli olisikohan nyt ehkä pikkuisen syytä vähän rikkoa tätä kaavaa, jos vaikka alkaisi tuloksia syntymään?

Tarvitseeko ihan kaikesta puhua?

Seksistä puhuminen melkein seurassa kuin seurassa on minulle varsin luonnollista. Olen niin tottunut avoimeen seksipuheeseen, etten tule aina ajatelleeksi, etteivät seksijutut ole kaikille yhtä kasuaali keskustelunaihe. Olenkin luultavasti aiheuttanut tietämättäni kiusaantumista ja jopa ahdistustakin kanssaihmisissäni, kun olen ajattelemattomuuttani puhunut kovaan ääneen asioista, joista moni ei puhu koskaan kenellekään.

Tajusin tämän, kun kävin läpi Instagramin yksityisviestejäni ja silmilleni lävähti äkkiarvaamatta kuva jonkun tuntemattoman miehen peniksestä. Se oli hämmentävää, koska emme olleet koskaan vaihtaneet sanaakaan, ja yhtäkkiä silmieni edessä oli hänen salamalla kuvattu erektiomunansa. Onneksi en ole herkkänahkainen ja munankuvia on tullut nähtyä muutama aikaisemminkin (niitä tulee aina välillä Tinderissä vastaan, joka on sinänsä tosi erikoista, koska en voi millään käsittää miksi kenenkään mielestä olisi hyvä idea laittaa Tinderin profiilikuvaksi penis, mutta ei siitä sen enempää), mutta kyllä siitä silti tuli hieman epämukava olo. En menettänyt yöuniani, mutta olisin silti mieluummin voinut jättää kuvan vastaanottamatta.

Miten peniskuva sitten liittyy seksipuheeseen? Ensiksi mainittu on tietysti paljon radikaalimpi esimerkki, mutta kyse on silti tavallaan samasta ilmiöstä. Seksi on sellainen aihe, josta moni keskustelee mieluiten vain tiettyjen itse valitsemiensa ihmisten kanssa ja silloin, kun itse haluaa. Siksi kaikki eivät välttämättä tunne oloaan mukavaksi, jos joku minun kaltaiseni ylenmääräisen avoin tapaus alkaa huutelemaan vaikkapa suihinotosta ruokapöydässä. Huutelija tekee muiden puolesta päätöksen, että nyt puhutaan seksistä, ja vaikka kenenkään muun ei tietenkään ole pakko aihetta kommentoida, voi pelkkä aloittajan kommentti tehdä tunnelmasta kiusaantuneen ja aiheuttaa epämukavuutta muissa. Samalla tavalla dickpicin lähettäjä tekee vastaanottajan puolesta päätöksen, että nyt on aiheena seksi, ja väljästi määriteltynä tavallaan jopa harrastaa seksiä vastaanottajan kanssa tämän sitä haluamatta. Vastaanottaja vaan avaa puhelimensa ja tadaa, yhtäkkiä onkin full-on-seksitilanteessa jonkun ihan randomin kanssa, vaikka ei olisi sitä todellakaan halunnut. Ei siitä tule kiva olo. Se on toisen rajojen rikkomista, ja niin on tavallaan myös seksistä puhuminenkin, vaikkakin lievemmässä muodossa. Tavallaan minäkin olen siis saattanut huomaamattani syyllistyä seksuaaliseen häirintään.

Olen saanut paljon palautetta siitä, kuinka rohkea olen kun uskallan ja kehtaan käyttää fishnettejä julkisesti tai laittaa paljastavia kuvia someen. Minulle tässä ei ole mitään rohkeaa, mutta tässä nähdään, kuinka yhdelle normaali juttu voi toiselle olla täysin mahdoton ajatus.

Olen toki myös sitä mieltä, että ylenmääräinen sievistely on turhaa itsensä rajoittamista josta tulisi pyrkiä eroon. Seksielämä ja elämänlaatu ylipäätään paranevat huomattavasti, kun oppii päästämään irti turhasta häpeästä ja puhumaan rohkeasti omista tarpeistaan, haluistaan ja toiveistaan. Itseni olisi kuitenkin hyvä muistaa se, että seksipuheelle on aikansa ja paikkansa, eikä se sovi joka tilanteeseen. Toivoisin kyllä, että seksi ei olisi aiheena niin tabu kuin se nykyään on, mutta en siltikään soisi sen olevan yhtä arkinen keskustelunaihe kuin vaikkapa työ tai sää. Seksin viehätys perustuu osittain siihen liittyvään mystiikan verhoon: ihmisellä on tavallaan se asiallinen arkipersoona, jonka pinnan alla kuplii villi seksuaalinen olento, joka voi poiketa arkipersoonasta hyvinkin paljon. Olisi kuitenkin mahtavaa, jos ihmiset uskaltaisivat silloin tällöin näyttää pilkahduksia seksuaalisuudestaan myös niissä tilanteissa, joissa arkipersoona on johdossa. Ei välttämättä ruokapöydässä, Linnan juhlissa tai töissä, mutta vaikka ystävien seurassa.

Kaikkia seksi ei edes niin kiinnosta, ja toisille se voi olla kipeä ja arkakin asia. Osittain juuri se, että seksistä ei oikeasti puhuta, on syy siihen miksi niin moni kokee häpeää seksiin tai seksuaalisuuteen liittyen ja ahdistuu siitä puhumisesta. Toivoisin tosi paljon, että meidän seksipuhekulttuurimme olisi sellainen, että seksistä voitaisiin puhua ilman että ketään ahdistaa. Siihen tavoitteeseen ei toisaalta päästä sillä, että aletaan vaan kylmiltään lounasravintolassa puhumaan vibraattoreista. Mutta aion silti jatkaa varovaista huuteluani ja kouluttaa lähipiiriäni rohkeammiksi seksistä puhujiksi. Dickpicien lähettämistä en sen sijaan suosittele kenellekään: niin avoimeksi en halua seksuaalikulttuurimme muuttuvan, että sukuelimen kuva olisi hyväksyttävä lähestymistapa.

Aikaisempia tekstejäni aiheeseen liittyen:

Miksi seksi hävettää?

11 Never have I ever- seksijuttua

Olenko oikeasti seksipositiivinen?

Vähentääkö sotkuinen koti ihmisen kiinnostavuutta?

"Sori, täällä on vähän sotkuista." "Mennään mieluummin teille, mä en oo ehtiny siivota." Päästelen tällaisia lauseita suustani usein, niin kavereiden kuin treffikumppanienkin seurassa. En kehtaa kutsua kotiini ketään, jos en ole ehtinyt siivota sitä tiptop-kuntoon. Kavereiden kanssa ei pieni sotku haittaa, mutta kun joku mies on tulossa ensi kertoja luokseni, puunaan ja hinkkaan kämppää kuin kuningattaren vierailua varten. Uskon vakaasti, että kodin siisteystaso on yhteydessä omaan viehättävyyteeni: ainakin siten, että sotkuinen koti laskee pisteitäni miesten silmissä. Lisäksi minusta siivoaminen ennen jonkun vierailua on vain yksinkertaisesti kohteliasta ja huomaavaista.

Yhdellä parhaista ystävistäni on toisenlainen siivousfilosofia. Häntä ei juuri kiinnosta käyttää aikaa kotinsa puunaamiseen, koska on kuulemma huomattavasti parempaakin tekemistä. Hänen ja hänen poikaystävänsä koti on aina elämänmakuisen kaaoksen vallassa, jota täydentävät koiran riekaleiksi repimät lelut ja limaiset puruluut. Hän ei koskaan pyytele anteeksi kotinsa sotkuisuutta, eikä jynssännyt paikkoja silloinkaan, kun he vasta tutustuivat poikaystävänsä kanssa. Tästä huolimatta hänellä on onnellinen parisuhde, eli ilmeisesti kodin siisteys ja naisen viehättävyys eivät nyt sitten kuitenkaan kulje käsi kädessä. Olenko minäkin nyt sitten hinkannut kotiani ihan turhaan, jos siisteys ei miehiä edes kiinnosta?

Asiaan oli saatava selvyys, joten lähdin tiedustelemaan asiaa keneltäs muultakaan kuin Tinder-matcheiltani. Aluksi kysyin, siivoavatko he itse kotejaan silloin kun ovat kutsuneet naisia kylään, ja sen jälkeen pyysin mielipiteitä siitä, voiko naisen sotkuinen koti vähentää kiinnostusta kyseistä naista kohtaan. Vastaukset noudattivat hyvin samankaltaista linjaa: jokainen vastaaja kertoi siistivänsä kotiaan kylään tulevia naisia varten, ja suurin osa siivosi myös kavereiden vierailujen takia. Kaikki vastaajat olivat myös sitä mieltä, että toisen kodin sotkuisuus saattaisi hyvinkin olla kiinnostusta laskeva tekijä. Pöyhimättä jääneet tyynyt eivät kuulemma ole mikään välitön erektiontappaja, mutta kokonaiskuva ihmisestä saattaa muuttua negatiivisemmaksi, jos tämä ei pidä kodistaan huolta. Sotkuinen koti saattaa herättää epäilyksiä myös siitä, että toinen olisi yhtä huolimaton myös henkilökohtaisen hygieniansa suhteen, joka puolestaan on iso kiinnostusta vähentävä tekijä lähes kenen tahansa mielestä.

Vastaajat ja minä edustamme yleistä ajattelutapaa, joka mukaan kodin siisteys on ihmisen kunnollisuuden mittari ja sotkuinen koti merkki siitä, että sen asukkaalla menee elämässä muutenkin huonosti. Vastapainoksi tälle ajattelulle on nyt syntymässä uusi ajattelutapa, kotipositiivisuus, johon törmäsin tässä Helsingin Sanomien artikkelissa ja jota aikaisemmin mainittu ystäväni edustaa. Kotipositiivisuus on sukua kehopositiivisuudelle, ja siinä ajatellaan, että myös sotkuiset ja tavaraa pursuilevat kodit ovat yhtä hyviä kuin kiiltäviksi puunatut ja millilleen järjestetyt. Artikkelissa mainitaan myös käsite siivouspeli, jolla tarkoitetaan juuri sitä mitä minäkin ennen jokaista vierasta teen, eli kodin siivoamista sellaiseen kuntoon, missä se ei normaalisti koskaan ole. Ja jos vierailee pelkästään siivouspelin pelaajien kodeissa, näkee pelkästään epärealistisen siistejä koteja, olettaa että muilla on aina siistimpää kuin itsellä, ja kierre on valmis. Jos pidämme tahratonta ja sisustuslehtimäisen siistiä kotia normina, tulemme tuominneeksi ne oikeasti "normaalit" kodit, joissa elämisen jäljet näkyvät: syyllistymme sotkusheimaukseen. Askel kotipositiivisuuden suuntaan voisi olla toivottu, koska siivouspelin pelaamiseen tuhraantuu arvokasta aikaa, jonka voisi mieluummin viettää kutsumiensa vieraiden kanssa sotkusta stressaamatta ja sitä anteeksi pyydellen. Itsellänikin menee hirveästi aikaa pelkästään siihen, että siivoan kodin ennen treffeille lähtöä, jotta voin halutessani kutsua deittini kotiini häpeämättä. Kuulostaa aika hölmöltä, eikö?

Kotipositiivisuudella ei kuitenkaan tarkoiteta sitä, että ihmisiä kannustettaisiin olemaan kokonaan siivoamatta ja elämään törkyisissä läävissä tavararöykkiöiden keskellä. Kuten Tinder-matchieni vastauksistakin kävi hyvin ilmi, on olemassa "sotkua" ja sotkua: muutamat hujan hajan olevat tavarat ovat täysin eri asia kuin haisevat tiskit, likainen kylpyhuone ja sentin paksuiset pölykerrokset. Pieni epäjärjestys oli kaikkien vastaajien mielestä täysin ok, mutta likaisuus ja varsinkin pahat hajut taas  ehdottomasti luotaantyöntäviä asioita. Minun mielestäni puhtaus, niin oman itsen kuin kodinkin, on peruskohteliaisuutta muita ihmisiä kohtaan. Ei siis kannata välttämättä stressata niin paljoa siitä, että kirjat ovat hyllyssä värijärjestyksessä tai jokainen koriste-esine kauniisti aseteltu, vaan sen sijaan pestä vessanpönttö ja lattiat. Treffikumppanien kyläilyjä ajatellen kannattaa myös ehkä silloin tällöin vaihtaa lakanat: raikkaissa petivaatteissa on kivempaa peuhata.

Aion jatkossakin siivota ennen kuin kutsun ihmisiä kylään. Aion jatkaa myös tapaani vastata jokaiseen kuulemaani siivouspahoitteluun toteamalla, etten tietääkseni ole siirtynyt siivoustarkastajan uralle sitten viime näkemän. Ja seuraavaksi aion imuroida.

Siivouksen lisäksi myös erikoiset sisustusratkaisut herättävät ihmetystä toisten kodeissa. Lue vanha tekstini poikamiesboksien sisustuksesta tästä!

Mitä oikeasti haluan mieheltä

Sain eräältä lukijaltani palautetta viime viikolla julkaisemastani täydellisen miehen ominaisuusluettelosta. Kriteerini ovat kuulemma turhamaisia ja naurettavia ja olen lapsellinen ja huomionhakuinen, kun ylipäätään kirjoitin kyseisen postauksen. Täydellisen miehen etsimisen sijaan pitäisi kuulemma kirjoittaa siitä, miksi ihmiset ylipäätään etsivät kumppania "omia vajavaisuuksiaan paikkaamaan" sen sijaan, että yrittäisivät "korjata itsensä niin ettei tarvitsisi vältellä tietynlaisia piirteitä". Palaute pisti minut ajattelemaan: ei sitä, että se pitäisi paikkaansa, vaan sitä, etten selkeästikään nyt onnistunut tuomaan asiaani esille niin, kuin sen tarkoitin. Otetaan nyt siis vähän syvällisempi katsaus siihen, mitä tuolla viimeviikkoisella listalla oikein hain takaa, ja mitä minä ihan oikeasti miehiltä haluan ja odotan.

Ensinnäkin on syytä painottaa, että julkaisemani lista sisältää kriteerit täydelliselle miehelle, ei hyvälle, riittävälle tai kelpaavalle. En pidä listaamiani asioita minään vähimmäisvaatimuksina: kyse ei siis ole siitä, että miehen täytyisi täyttää joka ikinen listan kriteeri, jotta kelpuuttaisin hänet kumppanikseni. En edes oleta löytäväni koskaan ketään, joka täyttäisi joka ikisen kriteerin listallani, tai vaikka löytäisinkin, niin hänessä olisi sitten jotain muuta vikaa. Ja jos ei olisi, niin luultavasti kyllästyisin nopeasti, sillä mikään ei ole tylsempää kuin täydellisyys. En siis edes halua täydellistä miestä, vaan riittävän hyvän, joka täyttäisi listan kriteereistä ainakin suurimman osan. Tämä yksityiskohta minun olisi ehkä pitänyt mainita kriteerilistan yhteydessä.

Tästä päästäänkin sujuvasti seuraavaan pointtiin, eli siihen, että kaikki luettelemani kriteerit eivät ole keskenään samanarvoisia. Tässäkin vähän mokasin, sillä olisi tietysti pitänyt laskea eri kriteereille erilaiset pistekertoimet, jotta ne oikeasti tärkeät asiat olisivat painottuneet enemmän. On päivänselvää, että esimerkiksi mielenterveysasiat ja tunnetaidot ovat tärkeämpi asia kuin vaikkapa leffamaku. Osa kriteereistä taas on sellaisia, jotka kuulostavat ehkä vähäpätöisiltä, mutta joilla on käytännön asioiden kannalta iso merkitys. Esimerkiksi kissoista pitäminen (ja se, ettei ole niille allerginen) on tärkeää siksi, että minulla on kissa, ja tietysti toivoisin mahdollisen poikaystäväni tulevan sen kanssa toimeen. Että joo, ehkä olisi ollut syytä jaotella kriteereitä eri kategorioihin ja pisteyttää niitä eri tavalla. Valitettavasti olen humanisti enkä insinööri, joten en tajunnut ajatella asiaa niin pitkälle.

Eniten palautetta antanutta lukijaani ärsytti se, että listasin tästä blogista tykkäämisen yhdeksi kriteerikseni. Hänen mielestään olen epävarma, jos kaipaan kumppaniltani itsetunnon pönkitystä blogitekstien kehumisen muodossa. Tässä ei nyt kuitenkaan ollut kyse siitä, että suuttuisin jos mahdollinen poikaystäväni unohtaisi kehua tekstejäni, vaan enemmänkin siitä, että bloggaamiseni täytyy olla miehelle ok, jotta suhde voisi toimia. Joillekuille ajatus seksibloggarista tyttöystävänä on aika mahdoton, ja se on hyvin ymmärrettävää, mutta jos minun pitäisi valita miehen ja blogin välillä, valitsisin blogin. En voisi olla kenenkään kanssa, joka pakottaisi minut lopettamaan bloggaamisen tai nälvisi ja halveksuisi sitä. Välinpitämätön suhtautuminen olisi ok, mutta täydellinen mies myös tykkäisi teksteistäni ja kannustaisi minua harrastukseni kanssa (ja ottaisi minusta kuvia tätä varten, se olisi parasta). Ja täydellisen miehen kriteereitähän tässä edelleenkin listattiin.

Suhtaudun kahtalaisesti lukijani kommenttiin siitä, että ihmisten pitäisi korjata omat puutteensa sen sijaan, että etsisivät niitä paikkaavaa kumppania itselleen. Toisaalta ajattelen, että jokaisen tulisi aina pyrkiä olemaan paras versio itsestään ja aktiivisesti kehittää itseään, jotta voisi olla paras mahdollinen kumppani jollekulle toiselle. Jos omien heikkouksien korjaamisella tarkoittaa sitä, että työstää esimerkiksi omia tunnelukkojaan ja epävarmuuksiaan ja sitä kautta pääsee eroon vaikkapa mustasukkaisuudesta tai huonosta itsetunnosta, niin todellakin kannustan kaikkia tekemään niin. Kannattaa mieluummin myös opetella itse tekemään asioita kuin etsiä kumppania tekemään ne itsensä sijasta: jos tahtoo korkean elintason, niin mieluummin tienaa itse rahat siihen kuin ottaa rikkaan kumppanin, ja jos tahtoo syödä hyvää ruokaa, on parempi opetella itse kokkaamaan kuin metsästää ruuanlaittotaitoista puolisoa. Mutta sitä, että korjaisi omat puutteensa niin, ettei tarvitsisi "vältellä tiettyjä piirteitä", en ihan täysin allekirjoita: ymmärsin sen niin, että olisi parempi olla asettamatta kumppanilleen vaatimuksia tai toivomatta itselleen joillain tietyillä ominaisuuksilla varustettua kumppania, vaan mieluummin kehittää itsensä sellaiselle tasolle, että pystyy olemaan kenen tahansa kanssa suhteessa. Kyllä minusta saa ja pitää olla jotain kriteereitä, ja tietysti saa toivoa kumppaniltaan vaikka mitä. Kumppanin löytäminen saattaa jopa helpottua sillä, että tietää mitä haluaa, vaikkakaan vaatimuksista ei kannata tehdä liian tiukkoja. En osaa nähdä heikkoutena sitä, että haluan kumppanin, jolla on kanssani suht samansuuntaiset arvot, mielipiteet ja kiinnostuksenkohteet. Toki voisin ylpeillä avarakatseisuudellani jos seurustelisin vaikkapa kissoja vihaavan uusnatsinarkkarin kanssa, mutta se vasta olisikin huono kriteeri kumppanin valinnalle.

Kirjoitin täydellisen miehen kriteerit hieman pilke silmäkulmassa (kuten monet varmasti ymmärsivätkin, viimeistään listan kohdasta 21), mutta ihan oikeita asioita siinä silti listasin. Haluan miehen, jolta ensinnäkin löytyy parisuhteessa tarvittavat perustaidot, kuten kyky keskustella ja riidellä rakentavasti, ja jolla on kanssani yhteneviä tulevaisuudensuunnitelmia, kuten lapset. Myös samanlaiset elämänarvot ovat tärkeä asia, kuten myös vaikkapa poliittinen kanta tai uskonnollinen vakaumus. Yhteistä elämää helpottaisivat huomattavasti yhteiset kiinnostuksenkohteet ja tavat: en halua miestä, jonka kanssa on mahdotonta päästä yhteisymmärrykseen Netflix-sarjan valinnasta, tai joka ei koskaan siivoa. Mikä näissä toivomuksissa on niin hirveän turhamaista ja lapsellista?

Kriteerilista löytyy täältä.

Voisiko seksuaalisuutta käsittelevästä kirjasta tulla tulevaisuuden klassikko?

Aloitin viime viikolla Helsingin yliopistossa suomen kielen opinnot, joihin sisältyy myös kotimaisen kirjallisuuden opiskelua. Eilen erään kirjallisuuskurssin luennolla keskustelimme siitä, mistä lähiaikoina julkaistusta teoksesta voisi tulla tulevaisuuden klassikko. Esiin nostettiin muiden muassa Henriikka Rönkkösen kaksi teosta, Mielikuvituspoikaystävä ja Bikinirajatapaus.

Rönkkösen teokset maininnut kurssikaverini esitti perusteluiksi erityisesti teosten vallankumouksellisuuden ja rohkeuden, jota Rönkkösen valitsemista aiheista kirjoittaminen vaatii. Hän piti merkittävänä sitä, ettei kyseisiä aiheita, seksuaalisuutta ja sinkkuelämää, ole suomalaisessa kirjallisuudessa ennen Rönkköstä juuri käsitelty, varsinkaan tästä kyseisestä näkökulmasta. Teokset ovat myös kiinnostavia ajankuvina: niissä käsitellään monia yhteiskuntamme ilmiöitä, kuten sosiaalista mediaa ja deittisovelluksia, ja varsinkin Bikinirajatapaus-teoksessa myös työelämän paineita ja mielenterveyden ongelmia. Ainakin omasta mielestäni edellämainituista saa jo koko joukon erittäin hyviä syitä povata teoksista tulevaisuuden klassikoita.

Rönkkösen teokset ovat jotain sellaista, mitä kirjallisuuden kentällä ei vielä liiemmälti ole nähty mutta jolle selkeästi on tilausta, sillä esikoisteos Mielikuvituspoikaystävää on myyty jo 45000 kappaletta. Epäilijöitäkin silti löytyy: vierustoverini ilme oli näkemisen arvoinen, kun itse mainitsin Rönkkösen nimen klassikkoehdokkaista keskustellessamme. Hänen mukaansa esikoisteos Mielikuvituspoikaystävä oli aivan liian shokeeraava, ja vaikka hän ei sitä ääneen sanonutkaan, niin naamasta näki että arvostus kirjaa kohtaan ei ollut kauhean suuri. Myönnän kyllä itsekin, että varsinkin toisena ilmestyneessä Bikinirajatapaus-kirjassa oli ehkä omaan makuuni liikaa puhetta ulosteesta, mutta noin muuten en pidä kumpaakaan teoksista mitenkään erityisen shokeeraavina. Ihan normaaleista asioistahan niissä puhutaan, jokapäiväisistä ja monia meistä koskettavista. Kieli on toki paikka paikoin ronskia, mutta siinä ei kyllä kirjallisuushistoriallisesta näkökulmasta ole varsinaisesti mitään kovin uutta. Kaikki eivät kuitenkaan ehkä näe teoksissa klassikkomateriaalia siksi, että ne poikkeavat sekä aiheiltaan että tyyliltään monista muista klassikoista niin paljon. Kirjallisuuden historiasta löytyy kuitenkin paljon esimerkkejä kirjoista, jotka ovat aikoinaan jollakin tavalla kohahduttaneet, ja sen jälkeen (ja sen vuoksi) päätyneet klassikoiksi. Voihan olla, että Rönkkösen teoksille käy samoin.

Tehdäänkö näistä kirjoista vielä joskus esseitä ja muistiinpanoja?

Seksuaalisuutta ei nähdä aiheena, jota voitaisiin tosissaan vakavasti otettavassa kirjallisuudessa käsitellä. Näin sanoo Rönkkönen itse Helsingin Yliopiston kotimaisen kirjallisuuden ainejärjestö Putkinotkon julkaiseman Käkriäinen-lehden haastattelussa (2/2018). Rönkkönen on myös entinen Helsingin Yliopiston suomen kielen ja kirjallisuuden opiskelija, ja tehnyt aikoinaan gradunsa naisten kirjoittamasta pornosta. Aihe on varmasti herättänyt ihmetystä erikoisuudellaan, ja asia tuskin olisi toisin nytkään: itsestäni ainakin tuntuu välillä, ettei seksuaalisuudella ja siitä puhumisella oikein ole sijaa akateemisessa yhteisössä. Itsekin käyttäydyn yliopistolla jossain määrin hillitymmin kuin muualla enkä pidä blogistani isoa meteliä, koska jännitän miten siihen suhtaudutaan. Tuntuu, että ihmiset yliopistolla ovat usein blogistani ja seksuaalineuvojataustastani kuullessaan jotenkin järkyttyneempiä kuin tapaamani ihmiset yleensä. Moni on toki myös kehunut, ja hyvä niin, koska räävitön luonteeni puskee väkisin hillityn ja hallitun kuoren alta esiin, enkä jaksa kauaa sitä enää piilotella. Luultavasti saan siinä vaiheessa jonkin verran paheksuntaa osakseni, mutta sille ei sitten mitään voi. Se vain todistaa, kuinka paljon tarvetta tälle blogilleni ja Rönkkösen teoksille oikeasti on. Valitettavasti se myös tarkoittaa, että Rönkkösen teokset eivät välttämättä kovin helposti klassikon asemaa saa, jos seksuaalisuuden paheksunta sumentaa tulevien kirjallisuudentutkijoiden silmät niiden merkittävyydeltä. Toisaalta ilmassa on positiivisia merkkejä, kuten se, että Rönkkösen haastattelu ylipäätään löytyy Putkinotkon lehdestä. Yliopistoltakin siis löytyy ihmisiä, joiden mielestä Rönkkönen on vakavasti otettava ja merkittävä kirjailija. Pitäisi varmaan tutustua heihin enemmän.

Minä ennustan, että tässä lähivuosikymmenten aikana tapahtunee jonkinlainen seksuaalinen vallankumous. Seksistä ja seksuaalisuudesta tulee aikaisempaa salonkikelpoisempi puheenaihe, ja kirjallisuudessakin uskalletaan tuoda aihetta entistä monipuolisemmin esille. Sitä todella toivon, sillä itse pidän hirveästi Rönkkösen molemmista kirjoista ja olen yrittänyt etsiä lisää vastaavaa luettavaa, mutta sellaista ei tahdo löytyä. Ehkä kirjoitan itse saman lajityypin kirjan! Sehän on yksi klassikon merkkikin, että muut kirjailijat ottavat siitä vaikutteita omiin teoksiinsa. Uskokaa pois, parinkymmenen vuoden päästä kirjallisuuden kursseilla luetaan Rönkköstä! Itse ainakin tarttuisin paljon mieluummin niistä jompaan kumpaan kuin Vänrikki Stoolin tarinoihin, joita nyt tahkoan tuota alussa mainitsemaani kirjallisuuskurssia varten läpi...

Käy lukemassa Henriikka Rönkkösen uutta blogia täältä. Vanhat (ja huippuhauskat) Sinkkublogin tekstit löytyvät täältä.

Testi: Oletko täydellinen mies?

Olen kirjoittanut tekstin täydellisen miehen vaatimuksista aikaisemminkin, mutta koska siitä on jo kohta kolme vuotta, on hyvä vähän päivittää listaa. Tässä siis uusi versio testistä, joka toimii kuitenkin samalla periaatteella kuin aikaisempikin: jokaisesta kyllä-vastauksesta saa yhden pisteen, ja postauksen lopusta löytyy pistetaulukko, jonka avulla te ruudun toisella puolella kurkkivat tyypit voitte selvittää, kuinka hyvin me sopisimme yhteen!

Täydellinen mies-testi 2.0

1. Harrastat liikuntaa, mutta et asu kuntosalilla tai pelaa jalkapalloa neljää kertaa viikossa

2. Syöt suht järkevästi ja terveellisesti, ehkä kasvispainotteisesti, olematta kuitenkaan juuston alimpaan helvettiin tuomitseva vegaani

3. Olet seksuaalisesti avoin ja pelkän panemisen lisäksi osaat ja haluat myös keskustella seksistä

4. Sinulla ei ole vakavia mielenterveysongelmia

5. Käytät päihteitä kohtuudella: et ole raittiusseuran puheenjohtaja etkä se tyyppi, joka nukkuu lähiöostarin puistonpenkillä viinapullo kainalossa

6. Et kuulu mihinkään uskonlahkoon tai poliittiseen äärijärjestöön

7. Sinulla on itseäsi kiinnostava työpaikka ja mielellään korkeakoulututkinto tai pyrit aktiivisesti kummankin saamista kohti

8. Pidät kissoista

9. Siivoat kotiasi säännöllisesti, mutta et flippaa parista likaisesta astiasta

10. Lempimusiikkiasi on joku muu kuin iskelmä, gangstarap, örinähevi tai mikä tahansa suomenkielinen (saat lisäpisteen jos tykkäät teknosta tai hardstylesta)

11. Pidät fantasia- ja/tai scifielokuvista ja -sarjoista

12. Luet muutakin kuin Aku Ankan taskukirjaa

13. Osaat yhdys sanat

14. Käytät somea, mutta et ole somejulkkis tai postaa Instagramiin miljoona kertaa kertaa päivässä (ja jos olet se tyyppi, joka kirjoittaa päivittäin Facebookiin tilapäivityksiä, meistä ei tule mitään, olivat muut pisteesi mitä tahansa)

15. Teet hyvää ruokaa

16. Osaat noudattaa aikatauluja ja pitää yhdessä sovituista asioista kiinni

17. Osaat näyttää tunteesi ja ainakin yrittää riidellä rakentavasti

18. Kotisi hallitsevin sisustuselementti ei ole jättimäinen telkkari tai tietokone, johon kuuluu kolme näyttöä

19. Haluat lapsia

20. Tykkäät tästä blogista

21. Lempidinosauruksesi on joku muu kuin T-rex, koska se on niin persoonaton valinta, kaikki vastaavat aina sen!

0-5 pistettä: Luulenpa, että meidän romanssilla ei taida olla tulevaisuutta...

6-9 pistettä: Parempi, mutta en usko, että meitä on luotu toisiamme varten

10-13 pistettä: Kaipa tuota kerran pari jysäyttäisi, mutta tuskin tästä mitään vuosisadan rakkaustarinaa tulee

14-16 pistettä: Nyt alkaa lämmetä, tultaisiin varmasti hyvin toimeen

17-19 pistettä: Selvää poikaystävämateriaalia

20-22 pistettä: Marry me already!



Kertokaa kommenteissa montako pistettä tuli! ;)

ps. tässä ne vanhat kriteerit, aika paljon löytyy samaa!