Porno on hyvä renki, mutta huono isäntä

Otsikko sen jo sanookin. Pornossa on paljon hyvää, mutta väärinkäyttö tekee hallaa sekä seksielämälle että muullekin henkiselle hyvinvoinnille.

Pornoksi luokitellaan kaikki sellainen materiaali, jonka tarkoituksena on tuottaa seksuaalista kiihottumista. Nykyään pornosta puhuttaessa viitataan useimmiten pornovideoihin, joita on netissä saatavilla pilvin pimein. Kirjo on laaja, kuten meemi ”internetin sääntö 34” sanoo: if it exists, there’s porn of it eli jos jokin asia on olemassa, siitä on takuulla myös pornoa. Porno toimiikin mainiosti seksin ja seksuaalisuuden moninaisen kirjon esittelijänä. Pornon avulla voi tutkia omia mieltymyksiään, toteuttaa niitä turvallisesti sekä saada uusia ideoita piristämään omaa seksielämää. Ja kyllähän sen katselusta saa mielihyvää. Sen takia sitä tehdäänkin.

Ongelmallista pornossa on sen tuottaman mielihyvän suuruus. Ihmisen aivoja ei ole tehty käsittelemään niin nautinnollista informaatiotulvaa, joten liiallisella käytöllä on valitettavasti seurauksensa. Runsas pornon katselu sooloseksin yhteydessä voi johtaa siihen, ettei pystykään enää kiihottumaan ilman sitä kumppaninkaan kanssa tapahtuvassa seksissä. Se ei yksinkertaisesti tuota yhtä voimakkaita ärsykkeitä kuin porno. Nuorten miesten erektiohäiriöiden tyypillisimpiä syitä onkin juuri runsas pornonkulutus ja sooloseksi. Hyvä puoli on se, että usein kiihottumisvaikeudet helpottavat nopeasti, kun pornon laittaa hetkeksi tauolle.

Nettiporno on niin suoraviivaista, ettei se jätä mielikuvitukselle juuri tilaa. Siksi hyvä vaihtoehto runkkumateriaaliksi on eroottinen kirjallisuus. Siinä oma mielikuvitus pääsee enemmän valloilleen. Olen itse sikäli onnekkaassa asemassa, että ensikosketukseni pornoon tapahtui juuri eroottisten novellien muodossa. Olen varma, että novellit tukivat seksuaalisuuteni kehittymistä paljon paremmin kuin monet suorastaan shokeeraavan järkyttävät pornovideot (kuten legendaarinen 2 girls 1 cup, jonka esimerkiksi eksäni kertoi nähneensä joskus teininä). Jos siis porno tuntuu tappavan kaiken mielikuvituksen ja kiihottuminen tuntuu vaikealta, suosittelen vaihtamista novelleihin. Niitä löytyy esimerkiksi blogista Seksipäiväkirja 2016, jota kirjoittaa eräs Tinder-matchini, ja jonka uusimman novellin olen itse oikolukenut.

Pornoon voi myös jäädä koukkuun samalla tavalla kuin vaikka alkoholiin tai uhkapelaamiseen. Riippuvuuden määrittely on hankalaa, mutta siitä on selkeästi kyse, jos toiminta alkaa olla pakonomaista ja tuottaa mielihyvän sijaan ahdistusta. Riippuvuudesta kertoo myös se, jos tosielämän seksi ja ihmissuhteet lakkaavat kiinnostamasta. Addiktiosta irti pääseminen vaatii, että ihminen tunnistaa haitallisen toimintamallin ja lopettaa pornon katselun. Usein kyse on vaan tottumuksesta, joka on pikkuhiljaa saanut liian suuret mittasuhteet. Taustalla voi olla myös mielenterveysongelmia, joita yritetään seksistä ja pornosta saatavan mielihyvän avulla helpottaa. Tällöin on tietysti tärkeää hoitaa itse ongelmaa, eikä pelkkä pornon katselun lopettaminen vielä ole ratkaisu.

Pornon vaaroista varoittelevia ja sitä vastustavia tahoja on paljon. Porno on tietysti aina herättänyt vastustusta uskonnollisissa tahoissa ja muissa moraalinvartijoissa, ja uskonnolliset ja konservatiiviset yhteisöt ovat suurimpia pornon vastustajia. Nykyään heidän rinnalleen on noussut ryhmittymiä, joiden jäsenet ovat usein entisiä pornon suurkuluttajia, ja jotka puhuvat pornovapaan elämän puolesta omien kokemustensa kautta. Moni kokee, että pornon katselun lopettaminen parantaa elämänlaatua huomattavasti. Ryhmittyvät pyrkivät tuomaan esille pornon haittoja tutkimustulosten kautta: esimerkiksi yhdysvaltalainen Fight The New Drug- liike esittää sivuillaan kattavasti, kuinka porno vaikuttaa niin aivoihin, ihmissuhteisiin kuin yhteiskuntaammekin, ja perustelee väitteensä tuoreiden tutkimusten tuloksilla.

Kaikkiin asioihin elämässä on hyvä suhtautua kriittisesti, eikä porno ole siitä millään lailla poikkeus. On hyvä että pornon haittoja tehdään näkyviksi, ja kannustetaan ongelmakäyttäjiä päästämään irti tavastaan. Pornoa kuitenkin myös demonisoidaan turhaan, erityisesti juuri näiden uskonnollisten ja arvokonservatiivien toimesta, jotka tuovat ilmi poron haittoja vain keinona ajaa omaa agendaansa. Porno halutaan kieltää kokonaan, koska se nähdään paheellisena ja syntisenä. Myös pornokriittisyyteen on siis syytä suhtautua kriittisesti. Tässäkin asiassa jokaisen luulisi itse tietävän parhaiten mikä omalle kohdalle sopii. Toisille totaalikieltäytyminen on ainoa vaihtoehto, toisilla kohtuukäyttö parantaa elämänlaatua. On tärkeää tiedostaa, että porno itsessään ei ole hyvä eikä huono asia.

Pornoon ilmiönä liittyy toki liuta kaikenlaisia ongelmia, jotka tekevät siitä hieman kyseenalaista. Esimerkiksi pornossa vallitsevat vartaloihanteet, kuten pallomaiset silikonirinnat ja kyynärpään paksuiset penikset antavat hyvin vääristyneen kuvan kauneudesta ja normaaliudesta. Pornovideoita katsellessa ei myöskään voi aina varmasti tietää, ovatko kaikki esiintyjät mukana vapaasta tahdostaan tai esimerkiksi täysi-ikäisiä. Näihin ongelmakohtiin tarjoaa ratkaisun eettinen porno, jossa pidetään huolta esiintyjien oikeuksista ja kameralla näkyy näytellyn seksin sijaan aitoa nautintoa. Suosiotaan kasvattaa myös feministinen porno, jossa esiintyjät edustavat laajempaa vartalokäsitystä kuin valtavirtapornossa, ja naisen nautinto on keskeisemmässä asemassa. Eettisen pornon ongelmana on käyttäjänä kannalta maksullisuus: kaikkia ei välttämättä kiinnosta maksaa pornosta, kun sitä on ilmaiseksi saatavilla netti pullollaan. Suosio silti kasvaa koko ajan, ja eettinen porno olikin esimerkiksi yksi viime vuonna loppuunmyytyjen Wonderlust-festivaalien pääteemoista. Pian jokainen itseään kunnioittava hipsteri katsoo pelkästään eettisesti tuotettua pornoa, eikä siitä mene kauaakaan, kun siitä tulee valtavirran kulutustuote.

On hyvin yksilöllistä, minkälainen määrä pornoa on kenellekin sopivasti tai liikaa. Vähemmän on tässäkin asiassa enemmän, mutta totaalikieltäytyminen ei ole millään lailla välttämätöntä, jos seksi maistuu myös ilman pornoa.

Aiheeseen liittyvää:

Ex- pornoriippuvainen Roni kuuluu nyt vastavirta- aaltoon / Yle Uutiset

Kun perusseksi ei riitä

Älä lähde mukaan No Nut Novemberiin!

Voisiko seksuaalisuutta käsittelevästä kirjasta tulla tulevaisuuden klassikko?

Miten Tinder-keskustelu aloitetaan?

Tinder on tullut jäädäkseen, niin maailmaan kuin minun elämääni. Sinkkustatus on ja pysyy, ja vaikka  olen ehtinyt kyllästyä Tinderiin jo monta kertaa, aina sorrun lataamaan sen takaisin. Ihmisiin tutustuminen on niin kamalan vaikeaa ilman sitä. Valitettavasti homma ei kyllä toimi Tinderin avullakaan kovin hyvin, koska minulla ja matcheillani tuppaa olemaan hyvin erilaiset käsitykset siitä, miten ihmisiä siellä kannattaa lähestyä.

Esimerkiksi aiemmin tällä viikolla kävin tällaisen keskustelun:

(M = mies, L = minä)

M: Tehäänkö jotain?

L: Ai nyt heti?

M: Joo, puen vaan päälle nii sit

L: Tykkään yleensä kyllä vähän tutustua ihmisiin ennen kuin lähden tapaamaan niitä...

M: Ihan hyvä pointti. Ootko väsyny?

L: Vähän joo

M: Jos makoillaan, halitaan ja katotaan Netflixiä?

L: Miks ihmeessä haluaisin tehdä niin tuntemattoman kanssa?

M: Siinä voi ihastua helposti

M: Missä asut?


Minusta on erikoista aloittaa keskustelu täysin tuntemattoman ihmisen kanssa ehdottamalla tälle tapaamista. Jotkut toki tykkäävät mieluummin tutustua livenä, mutta itse tutustun mieluummin viestittelemällä edes jonkin verran ennen tapaamista. En halua käyttää kallisarvoista vapaa-aikaani juoksemalla treffeillä miesten kanssa, joista en tiedä mitään. Treffipyyntö olisi ehkä vielä menetellyt, mutta se että pyydetään kolmen lauseen sananvaihdon jälkeen halailemaan, on aika erikoista. Jos halikaveriksi kelpaa kuka tahansa, niin ottakoot mieluummin tyynyn kainaloon, minulla on parempaakin tekemistä.

Toinen tyyppi aloitti kysymällä, haluaisinko saada ison kullin käteen. En edes viitsi selittää, miksi se on huono aloitus.

Itselläni on pari hyvää vakioläppää, joilla tykkään aloittaa keskustelun. Pidän siitä, että keskustelu aloitetaan kysymyksellä (joka ei ole "mitä kuuluu", koska sitä on ihan typerää kysyä tuntemattomalta). Olen ollut uskollinen aloitusrepliikeilleni, vaikka saman aloituksen käyttämistä useiden ihmisten kanssa suositellaankin välttämään. Olen itsekin neuvonut olemaan tekemättä niin, mutta hups, säännöt on tehty rikottaviksi. Omasta mielestäni käyttämäni aloitus on huippuhyvä, mutta viimeaikaiset matchini eivät ole olleet samaa mieltä, koska varsin moni on jättänyt kokonaan vastaamatta. Ehkä olisi siis aika harkita jotain uutta...

Vaikka hauskoja avausläppiä onkin tavallaan hupaisaa miettiä, on Tinderin ärsyttävin puoli silti se, että se on niin laskelmoivaa peliä. Keskustelunaloituksia voi tulla monta päivässä, joten jos haluaa herättää toisen mielenkiinnon, täytyy oman aloituksen jotenkin erottua edukseen. Siinä ei pelkkä "moi mitä kuuluu" toimi, mutta metsään voi mennä monella muullakin tavalla. Usein neuvotaan miettimään joku kysymys toisen profiiliin liittyen, mutta toiset tekevät sen tosi vaikeaksi. Vaikka olen kirjoittanut Tinderistä monta postausta, esittänyt neuvojani videolla sekä tehnyt myös seksuaalineuvojakoulutuksen lopputyöni aiheeseen liittyen, en siltikään ilmeisesti tiedä yhtään, miten tätä peliä pelataan. Ja ärsyttävintä on, etten edes jaksaisi pelata.

Ei tässä kai silti auta muu kuin jatkaa selaamista ja pelaamista. Toinen vaihtoehto, eli sovelluksen poistaminen ja miehiin tutustuminen tosielämässä (iik) on ihan liian vaivalloista ja hidasta. Vaikka kyllähän sitä sanotaan, että ne siistit tyypit tulevat vastaan yleensä ihan vahingossa, mutta minä en nyt jaksaisi odottaa että se vahinko käy. Niin eipä sitten muuta kuin kohti uusia pettymyksiä vaan.

ps. ottakaa seurantaan blogin Instagram @teekutsuillablogi, päivitän storyja huomattavasti ahkerammin kuin tätä itse blogia!

Aiheeseen liittyvää:

Tinder tekee ihastumisesta vaikeaa

Kuvallani tehtiin feikkiprofiili Tinderiin

Älä tee näin Tinderissä

"Ei niin kuin muut naiset" - Cool girl- ilmiöstä

Cool girl on nainen, joka on kaunis ja viehättävä, mutta silti kuin ”yksi jätkistä”. Tykkää hengata miesten kanssa koska ”naiset draamailee”, nauraa miesten mukana seksistisille vitseille ja haukkuu muita naisia. Hakee miesten hyväksyntää sanomalla, ettei ole ”kuin muut naiset”, eli pönkittää omaa asemaansa miesten silmissä painamalla muita naisia alaspäin. Ei kauhean hieno juttu se.

Cool girl tekee selväksi, että ei ole feministi eikä tue feministien agendaa. Häntä ei kiinnosta nipottaa pikkuasioista, kuten seksuaalisesta häirinnästä. Cool girlit ovat muun muassa näitä naisia, jotka kommentoivat #metoo- liikettä turhasta valittamiseksi. He ovat loputtoman ymmärtäväisiä miehiä kohtaan, jotta olisivat miesten silmissä rentoja ja hyviä tyyppejä, ei sellaisia jäkättäviä akkoja tai huumorintajuttomia feminatseja kuin muut naiset.

Cool girl on tietyssä mielessä miesten luoma fantasiahahmo. Rento ja hauska nainen, joka tykkää urheilusta, videopeleistä, kaljanjuonnista ja muista ”miesten jutuista”, ja on samaan aikaan hyvännäköinen ja toteuttaa kaikki miehen toiveet ja seksifantasiat. Tällaisia hahmoja näkyy jonkin verran miesten luomissa elokuvissa ja sarjoissa. Helposti voisi ajatella, että kyseinen hahmo olisi joka miehen ihannenainen, ja monelle se sitä onkin. Tämän vuoksi cool girlejä on olemassa. Ajatellaan, että oman naiseuden häivyttäminen ja pienentäminen tekee itsestä haluttavamman ja kiinnostavamman miesten silmissä.

Tutkija ja feministisen Bluestocking-blogin kirjoittaja Minja Koskela kertoo uusimmassa Trendissä cool girl-ilmiöstä. Hän puhuu kokemuksesta, sillä hän on itsekin ollut nuorempana sellainen. Koskela on sitä mieltä, että oman erilaisuuden korostaminen muihin naisiin nähden ei suinkaan avarra naiskuvaa, vaan päinvastoin tukee ahtaita sukupuolistereotypioita. Koskelan mukaan moni cool girl tunnustautuu nykyään feministiksi, koska siitä on tullut trendikästä, mutta ei todellisuudessa toimi feminismin periaatteiden mukaan. Cool girl ehkä taistelee patriarkaattia vastaan, mutta ei raivaa tietä tasa-arvolle, vaan pelkästään itselleen. Eikä välitä siitä, että tulee siinä sivussa lytänneeksi muita naisia alaspäin.

Cool girl-ilmiö johtunee osittain siitä, että meidät naiset kasvatetaan näkemään toisemme kilpailijoina. Tämä on syy, miksi itsekin olen joskus ollut cool girl. On hyvä uskoa omaan ainutlaatuisuuteen, mutta ei ole hyvä asia tehdä sitä toisten kustannuksella. Itse kuitenkin ajattelin nimenomaan niin, etten halunnut olla ”tavallinen nainen”, joka tarvitsee tunteita seksiin ja valittaa miehen pelaamisesta ja ryyppyreissuista ja käyttää hirveät määrät rahaa kauneudenhoitoon (koska cool girlin tulee olla kaunis, mutta sillä lailla huolettomasti, eikä yrittää liikaa). Nauroin jätkien mukana naisille, jotka vaikkapa pitävät yhdyntää takaapäin ”epäkunnioittavana” tai itkeskelivät kännissä, vaikka en pitänytkään siitä tavasta, millä he toisista naisista puhuivat. En halunnut, että minusta puhuttaisiin samalla tavalla. Siksi yritin olla cool girl, jotta miehet pitäisivät minua niitä muita naisia parempana, arvostaisivat minua eivätkä puhuisi minusta rumasti. Kävi ilmi, ettei se auttanut.

En pidä videopeleistä, urheilusta enkä oluesta, joten minun valttikorttini cool girlinä oli seksi. Minulla oli aiemmin suorastaan pakkomielle siitä, että halusin olla jokaiselle miehelle tämän elämän paras seksikumppani. Halusin toteuttaa miesten kaikki toiveet, mikä ei sinänsä ollut ongelmallista, koska seksi on kivaa ja pidän siitä. Ihan kaikkeen en kuitenkaan suostunut, ja vaikka se ei ollut yhdellekään miehelle ongelma, pidin itseäni epäonnistuneena. Ajattelin, että jos en suostu ottamaan munaa peppuun, mies vaihtaa minut johonkuhun, joka ottaa. Olen myös ihan viime aikoihin asti soimannut itseäni valtavasti siitä, että en pysty harrastamaan seksiä ”kuin mies”, eli kiihottumaan ja laukeamaan nopeasti. Olen tuntenut itseni epäonnistuneeksi sen vuoksi, että minulle ei orgasmiin riitä pelkkä kahden minuutin rynkytys ilman mitään lämmittelyjä. Olen vihannut kroppaani siksi, että se ylipäätään tarvitsee lämmittelyä. Olen ajatellut, että jos vain pystyisin kiihottumaan ja laukeamaan helpommin, olisin ihanteellisempi seksikumppani, ja saisin pidettyä miehet luonani. Olen ihan oikeasti vasta ihan viime aikoina tajunnut, kuinka vääristynyt käsitykseni on. Olen yrittänyt väkisin tunkea itseäni johonkin muottiin, johon seksuaalisuuteni ei mahdu. Tämä johtuu tietysti siitä, että naisen rooli seksissä jonain muuna kuin miesten miellyttäjänä on aika uusi juttu, ja yhdyntäkeskeinen seksikäsitys sopii näin yleisesti ottaen paremmin miehen kuin naisen seksuaalisuuden toteuttamiseen. Se on joka tapauksessa typerää, sillä vaikka pystyisinkin tulemaan sormia napsauttamalla, se tuskin saisi yhtäkään miestä rakastumaan minuun. Seksillä ei saa rakkautta eikä arvostusta.

Cool girl-ilmiössä on monta ongelmaa. Ensinnäkin se, että kieltää oman itsensä ja esittää jotain muuta, ei tee ihmiselle kovin hyvää. Vaikka tykkäisikin oikeasti pelata pleikkaa ja juoda kaljaa, niin ”hyvän jätkän” esittäminen voi viedä tilanteisiin, joihin ei haluaisi päätyä. Niin kävi minulle, kun päädyin miehiä miellyttääkseni seksitilanteisiin, jotka mieluummin olisin jättänyt väliin. Isoin ongelma on kuitenkin se, että oman aseman parantaminen toisia lyttäämällä on todella arveluttavaa. Naisten ei pitäisi talloa toisiaan ja miellyttää miehiä elämässä pärjätäkseen, vaan tukea toisiaan ja olla solidaarisia toisiaan kohtaan. Cool girlit ovat syy, jonka vuoksi sanotaan, että nainen on naiselle susi.

Siinä ei tietenkään ole mitään väärää, jos nainen hengaa mieluummin miesten kanssa ja pelaa sitä pleikkaria. Kukaan tuskin myöskään valittaa tyttöystävästä, joka ei räyhää turhasta. Ideana cool girl-ilmiön kritisoimisessa ei ole se, että arvotettaisiin jotain parempia ja huonompia tapoja olla nainen. Pointti on se, että miesten säännöillä pelaava cool girl on harvoin täysin oma itsensä, ja tekee toiminnallaan hallaa sekä itselleen että kaikille naisille ympärillään. Joten kaiken tällaisen naiseuden väheksymisen, muiden naisten mollaamisen ja eritoten feminismin vastustamisen olisi tosi hyvä loppua. Minusta todellinen cool girl on sellainen, joka on aidosti ja rehellisesti sitä mitä on, ei hännystele ketään, ja uskaltaa puolustaa niin itseään kuin muita kaikille väärintekijöille.

Aiheeseen liittyvää:

The Dangers Of The ”Cool Girl” Ideal – Julie DiCaro

Naisena olemisen vaikeus

Kommentteja keskiajalta

Älä ota kondomia pois ilman lupaa

Oletteko kuulleet ilmiöstä nimeltä stealthing? Kyse on lyhykäisyydessään siitä, että mies ottaa seksin aikana kondomin pois ilman toisen osapuolen suostumusta. Kuulostaa ehkä pikkujutulta, mutta tarkemmin ajatellen kyseessä on oikeastaan raiskaukseen verrattavissa oleva seksuaalioikeuksien loukkaus.

Ymmärrän tosi hyvin sen, jos kiihkon keskellä kondomi unohtuu tai se jotenkin yhteisestä päätöksestä jätetään pois. Ei se fiksua ole, mutta välillä näin käy. Jos asia on kummallekin ok, niin silloin se on heidän välisensä asia, eikä siinä sen kummempaa. Silloin kumpikin on antanut suostumuksensa toimintaan sisältyville riskeille. On kuitenkin eri asia ottaa kortsu kesken kaiken pois kertomatta toiselle siitä mitään. Silloin toinen altistetaan riskeille vastentahtoisesti. Eikä sellainen ole missään tapauksessa ok.

Syynä tähän typerään käytökseen on tietysti vanha kunnon "seksi tuntuu paremmalta ilman kondomia". Ja no, onhan se sinänsä totta. Kortsusta aiheutuu ylimääräistä sähellystä, ja joskus se voi saada erektion lopahtamaan. Väärän kokoinen kumi voi puristaa tai rullautua pois paikaltaan. Syyt ovat sinänsä ymmärrettäviä, mutta eivät oikeuta toimimaan toisen selän takana. Jotkut saavat ilmeisesti jopa nautintoa siitä, että altistavat kumppaninsa riskille. Siitä kai tulee jonkinlainen vallantunne, joka sitten kiihottaa. Kaikenlaiset fetissit ovat toki ok fantasiatasolla, mutta nautinnon saaminen toisen seksuaalioikeuksien loukkaamisesta on melkoisen kyseenalaista.

Typerin argumentti kondomin pois jättämiseen on se, ettei se muka mahtuisi päälle.

Ihmettelen suuresti tätä joidenkin miesten välinpitämättömyyttä turvaseksin suhteen. Ei osata ajatella omaa nenää pidemmälle, mietitään vaan sitä hetken nautintoa ja unohdetaan, että sillä voi olla koko loppuelämään vaikuttavat seuraukset. Uskon, että suurin osa stealthingia (suomeksi muuten häivetekniikka) harrastavista tekeekin sen lähinnä ajattelemattomuuttaan, eikä varsinaisesti tahdo pahaa kenellekään. Varsinkin silloin, jos kumppanilla on käytössä jokin muu ehkäisy, on helppo mieltää kondomi ylivarovaisuudeksi. Ehkä ajatellaan, että kun ei ole mitään oireita, niin tuskin on tautejakaan. Eikä siitä toisestakaan tarvitse huolehtia, jos valitsee vain puhtaan näköisiä kumppaneita.

Usein unohtuu, että kaikkien seksitautien tyypillisin oire on oireettomuus. Kaikki taudit eivät myöskään näy testeissä: kondyloomaa ja herpestä voi kantaa tietämättään vaikka koko elämän, koska oireettomina niistä ei jää testeihin jälkiä. Seksitautia ei myöskään voi nähdä toisen naamasta tai ennustaa seksuaalihistoriasta. Joku voi huonolla tuurilla saada taudin heti ensi kerrastaan – ja riski tähän kasvaa, jos kumppanina on sattunut silloin olemaan joku stealthingia harrastava. Ehkä sitä kannattaisi miettiä silloin, kun painelee menemään paljaalla. Erityisesti silloin, kun toinen on sitä kondomia pyytänyt.

Monille jätkille olisi suunnilleen maailman hirvein asia, jos nainen huijaisi syövänsä pillereitä ja sitten tulisikin  raskaaksi. Tällaisia naisia kutsutaan hulluiksi sekopäiksi, ja tekoa pidetään suunnilleen hirveimpänä loukkauksena mitä toiselle voi tehdä. Stealthing ei herätä ollenkaan samanlaisia tunteita, vaikka kyse on täysin samasta asiasta. Pahemmastakin, jos minulta kysytään. Toki olisi kamala tilanne joutua vanhemmaksi vastentahtoisesti, mutta lapsen elämään ei ole pakko osallistua ellei halua. Elatusmaksujakaan ei tarvitse maksaa, jos ei tunnusta isyyttä. Sen sijaan monien seksitautien kanssa eletään koko loppuelämä, sitä ei pääse pakoon. Sitähän voisi vaikka tartuttaa toiselle HIVin ja sitä kautta aiheuttaa tämän ennenaikaisen kuoleman, jos toinen ei tajua mennä testeihin ja saa lääkitystä. Että joo, ihan yhtä paha juttu tässä on kyseessä, vaikka agenda olisi mikä.

Lueskelin taustatiedoksi aiheesta kirjoitettuja artikkeleita ja niiden linja tuntui olevan se, että kyseessä on raiskaukseen verrattavissa oleva teko. Ja näinhän se on. Ei tässä pahinta ole se vastuuttomuus vaan se, että toimitaan ilman toisen suostumusta. Jos kondomin käytöstä on sovittu, sen pois ottaminen tarkoittaa, että kyseessä on seksi johon toinen ei ole suostunut. Ja jos raiskauslainsäädäntömme vihdoin päivittyisi niin, että kaikki suostumukseton seksi laskettaisiin raiskaukseksi, stealthing täyttäisi sen kriteerit. Ongelma teon kriminalisoinnissa on toki se, että sitä on kamalan vaikeaa todistaa. Muutamia tuomioita stealthingista on kuitenkin jo jaettu muun muassa Saksassa. 

Valitettavasti minulta löytyy omakohtaista kokemusta tästäkin asiasta. Mies vaikeili kondomin kanssa, kysyi ensin tarvitaanko kortsua, ja sen jälkeen pyyteli että saisi ottaa sen pois. Kielsin häntä tekemästä niin, mutta ilmeisesti viisitoistakaan eitä ei hänelle riittänyt, sillä jossain vaiheessa huomasin, että kondomi oli riisuttu. Tunsin vahvasti, ettei mies välittänyt minusta pätkän vertaa: toki kyseessä oli yhden illan juttu, mutta olisin silti toivonut edes ihmisarvoista kohtelua. Nyt olin vain lihanpala, joka oli olemassa hänen nautintoaan varten. Tajusin onneksi sentään olla sen verran fiksu, etten antanut tyypin tulla sisääni, vaan käskin häntä lopettamaan. Jälkikäteen oli todella likainen ja käytetty olo. On suoranainen luojan lykky, etten saanut häneltä mitään tautia.

En tuomitse kondomin pois jättämistä tai muutakaan välinpitämättömyyttä ehkäisyn suhteen, kunhan kyseessä on molemminpuolinen yhteisymmärrys. En itsekään ole aina kaikista huolellisin ehkäisijä, ja tiedän kyllä, että hetken huumassa se joskus jää. Mutta se, että tekee tällaisia päätöksiä kertomatta toiselle, on väärin, epäkunnioittavaa ja rikkoo toisen seksuaalioikeuksia pahasti.

Tässä linkki juttuun, jossa haastatellaan stealthingia säännöllisesti harrastavaa miestä. Luin tämän, ja järkytyin.

Aiheeseen liittyvää:

Kumilla vai ilman?

Vähän seksitaudeista ja niihin liittyvistä asenteista

Seksimyytinmurtajat

Talvi vie seksihalut

Vihaan talvea. Pimeys ja kylmä ja märkä sää vetävät mielen matalaksi, ja siihen vielä sinkkuus päälle, niin ei paljon naurata. Kesällä oli niin paljon helpompaa ja hauskempaa olla sinkku. 

Olen huomannut seksihaluissani selkeän notkahduksen parin viime kuukauden aikana. Ne vain hiipuivat jonnekin, muurautuivat syväjäähän samaa tahtia kuin sää kylmeni ulkona. Haluttomat kaudet ovat tietty ihan luonnollisia, mutta ikinä ennen ei ole seksi kiinnostanut niin vähän, etten olisi halunnut edes runkata. Marraskussa aloin myös tapailla uutta miestä, jonka luulisi vaikuttavan positiivisesti seksihaluihin, mutta ei. Melkein ehdin jo diagnosoida itselleni masennuksen, kunnes tajusin, että koko juttu johtuukin talvesta.

Okei, pari viime kuukautta eivät ole olleet elämäni parhaat muutenkaan. Talvi ei ole siis ainoa syypää tilanteeseeni, mutta siitä huolimatta olen varma, että vuodenajat vaikuttavat haluihini. On ihan tutkittu juttu, että libido voi olla kuin lämpömittari, eli seksiä tekee enemmän mieli silloin, kun sää on lämmin. Syynä tähän on muun muassa auringosta saatava D-vitamiini, joka nostaa hormonitasoja. Ja onhan selvää, että jos on jatkuvasti pimeyden takia rättiväsynyt, ei seksikään samalla tavalla maistu.

Tuore tapailusuhteeni alkoi siis hieman hankalissa merkeissä, kun sänkyhommat eivät ottaneet onnistuakseen. Mies oli aivan ihana, mutta jostain syystä emme osanneet pelata seksissä yhteen. Välillä sujui, mutta yhtä hyvää kertaa kohti oli aina viisi huonoa. Aloin jännittää seksitilanteita, koska pelkäsin, että taas menee metsään. Jännitys vähensi halujani entisestään, ja kun halusin vähemmän, pelkäsin epäonnistumista kahta kauheammin. Kierre oli valmis.

Tilannetta pahensi se, että mies tykkäsi tosi paljon läheisyydestä, enkä itse tottunut siihen, että toinen on jatkuvasti iholla. Tulkitsin kaikki lähestymisyritykset seksialoitteiksi, ja muutuin hänen kosketuksestaan tikkujäykäksi ja ahdistuneeksi. Lopulta en nähnyt muita vaihtoehtoja kuin antaa koko jutun olla, koska en nähnyt tulevaisuutta miehen kanssa, jota en halunnut seksuaalisesti ollenkaan. Yritin kyllä kaikkeni, mutta valitettavasti halu ja vetovoima eivät ole sellaisia juttuja, jotka lisääntyvät yrittämällä. Väkipakolla vääntäminen on niille oikeastaan aika tuhoisaa. Tähän kun yhdistää vielä sen talven vaikutuksen (ja mm. sen eksäni seurustelu-uutisen) niin juu, ei ihme ettei paljoa panettanut…

Yksi lempiharrastuksistani on bongailla kaduilta ja ties mistä hyvännäköisiä miehiä. Silmäkarkin katselu piristää aina, ja yritinkin hakea ratkaisua haluttomuuteeni tiirailemalla vastaan tulevia komistuksia. Ongelma oli vaan, että kaikki vastaantulijatkin alkoivat näyttää epäkiinnostavilta ja mitäänsanomattomilta. Skannasin yliopiston ruokalan läpi päivittäin, eikä mitään. Kaduilla, junissa tai baareissakaan ei tullut vastaan ketään kiinnostavaa. Tämä sai minut toden teolla huolestumaan, koska eihän voinut olla niin, että kaikki hyvännäköiset miehet olisivat yhtäkkiä kadonneet maailmasta. Sitten tajusin, että talvihan se taas on tehnyt tepposensa ja piilottanut kaikki kuumat yksilöt toppatakkien ja villavanttuiden alle. Tuskin olen itsekään erityisen seksikäs ilmestys paarustaessani tuolla räntäsateessa paksuissa talvivaatteissani, joiden alta minusta näkyy vain nenä. On myös vaikeaa tähyillä adoniksia, kun keskittyminen menee siihen, ettei liukastuisi jäisillä kaduilla. 

Talvi on surkeaa aikaa olla sinkku, koska uusien ihmisten tapaaminen on vaikeampaa. Kaikki energia menee pakollisiin juttuihin, kuten töihin. Sen jälkeen ei tosiaan riitä kiinnostus lähteä ulos kurjaan säähän taistelemaan julkisten kulkuneuvojen kanssa, jotta pääsisi tapaamaan jotain random Tinder-matcheja. Talvella pitäisi olla kumppani, jonka kanssa voisi hautautua vilttien ja peittojen alle panemaan. En minä esimerkiksi viime vuonna huomannut mitään tällaista ongelmaa, kun olin vielä eksäni kanssa.

Loskakelitkään eivät erityisesti lämmitä sydäntäni, mutta huomaan kyllä tämän vähäisenkin sään lämpenemisen vaikuttavan positiivisesti haluihini. Myös sen epäonnisen tapailusuhteen lopettaminen auttoi: heti seuraavana päivänä näin kolme hyvännäköistä miestä, ja halutkin alkoivat palailla. Ihan kuin kehoni olisi yhtäkkiä muistanut kaikki ne orgasmit, jotka jäivät kuivan kauden aikana saamatta, ja alkanut himoita niitä nyt. Tässä sitä nyt siis ollaan, kiimaisena keskellä helmikuuta eikä miehiä mailla halmeilla. Mutta se ei oikeastaan haittaa, olen vain tyytyväinen kun taas haluttaa.

ps. Jos yliopistolla tahtoo lounaan lisäksi nauttia silmänruuasta, kannattaa suunnata Porthanian Unicafeen. Eilen silmääni osui peräti kokonainen kaveriporukka silmää ilahduttavia miehiä. Saimme myös nauttia musiikkiesityksestä, kun paikalle pölähti jostain siniseen mekkoon pukeutunut jätkä, joka lauloi Frozenista tutun Let It Go-biisin. 

Aiheeseen liittyvää:

Kiiman paluu

Kun mieli haluaa, mutta kroppa ei kiihotu

Harrastin seksiä eksäni kanssa - ja kadun sitä

Tänään olisi minun ja eksäni vuosipäivä. Vuosi sitten vuosipäiväjuhlinta päättyi rajuun riitaan, jonka seurauksena erosimme vajaat neljä kuukautta myöhemmin. Siitäkin on jo hetki vierähtänyt, melkein yhdeksän kuukautta. Siitä huolimatta päivämäärä tuo haikean fiiliksen. Kuvittelin pääseväni tässä ajassa jo asiasta yli, mutta enpä päässyt. Arvatkaa, mikä siinä ärsyttää eniten? Se, että se on täysin oma vikani.

Kun erosimme, oletin automaattisesti, ettemme pitäisi hetkeen yhteyttä. Toki sovimme yrittävämme pysyä väleissä, mutta tiesin, ettei se heti onnistuisi. Hänelle täysi radiohiljaisuus oli kuitenkin ylitsepääsemätön ajatus. En halunnut satuttaa häntä, joten suostuin siihen, että jatkaisimme yhteydenpitoa. Taisimme olla kolme päivää puhumatta, kun sain häneltä ensimmäiset viestit. Sen jälkeen puhuimme viikoittain. Se sattui joka kerta vähemmän, joten kuvittelin meneväni eteenpäin. Mutta voi helvetti, se oli virhe. Olisin säästynyt paljolta, jos olisin vain katkaissut yhteyden saman tien.

Kun chillaat kissan kanssa kotona ja muistat, että huomenna olisi ollut se vuosipäivä...

Pari kuukautta eron jälkeen päätimme tavata. Käydä vähän lounaalla ja vaihtaa kuulumisia. Päädyimme sänkyyn. Ja voi luoja, se seksi oli parasta, mitä meillä oli koskaan ollut. Se tuntui samaan aikaan niin oikealta ja väärältä, mikä juuri tekikin siitä niin hekumallista. Siitä lähtien harrastimme seksiä säännöllisen epäsäännöllisesti. Aika usein itkin jälkikäteen. Hänen läheisyytensä tuntui niin hyvältä, hetken aikaa tuntui samalta kuin silloin, kun hän vielä rakasti minua. Seksin jälkeen se tunne katosi. Tavallaan tajusin tekeväni itselleni hallaa, mutta seksi oli niin hyvää, etten pystynyt lopettamaan.

Välillä puhuimme yhteen palaamisen mahdollisuudesta. Hän sanoi usein, ettei näe syytä, miksei juttumme voisi tulevaisuudessa taas toimiakin. Kun viimeisen kerran harrastimme seksiä yhdessä, olin aika varma, että niin tulisi käymään. Sillä kertaa jäin yöksi, vaikka aina ennen olin aina vain pukenut päälleni ja lähtenyt. Muistan, kun makasimme hänen sängyllään, tuijottelimme toisiamme silmiin ja hän sanoi jotain, että on tämä kyllä aika maagista. Ja olihan se, mutta koko homma tuntui liian riskialttiilta. Olin tavannut juuri erään toisen miehen ja pidin hänestä kovasti, joten päätin katsoa kortit hänen kanssaan. Kerroin eksälleni tarvitsevani etäisyyttä.

Jutusta tämän uuden miehen kanssa ei tullut mitään, eikä tullut seuraavankaan. Pidimme eksäni kanssa edelleen yhteyttä, mutta harvemmin. Arvasin, että hän varmaan tapailee jotakuta uutta. Järkytyin silti pahasti, kun huomasin hänen laittaneen Facebookiin parisuhdestatuksen. Se tuntui melkein yhtä pahalta kuin itse ero. Kaverini ihmettelivät, miksi olin niin surullinen, vaikka erostamme oli jo ikuisuus. Mutta ei siitä oikeasti ollut, koska olin ollut typerä ja pitkittänyt juttuamme turhaan.

Jos olisimme vain katkaisseet välimme silloin toukokuussa, voisin todennäköisesti paljon paremmin, eikä tieto eksäni uudesta tyttöystävästä tuntuisi läheskään näin kurjalta. Mutta ei. Olin typerä ja yritin olla hänelle mieliksi, vaikka ei minulla ollut siihen mitään syytä. Minun olisi pitänyt ajatella pelkästään itseäni, ei ketään sellaista, joka ei halunnut olla kanssani. Kuvittelin hänen välittävän minusta, ja varmaan aluksi ehkä välittikin, mutta todennäköisesti hänkin halusi vain suojella itseään. Hän ei todellakaan pistänyt minua itsensä edelle. Minä tein niin, ja voi helvetin helvetti että kaduttaa nyt, kun hän on päässyt eteenpäin ja jätti minut rämpimään tämän tunnepaskan keskelle.

En osannut erotessamme olla eksälleni vihainen. Hän ei tehnyt minulle mitään pahaa, joten en nähnyt syytä suuttua hänelle. Olisi kuitenkin kannattanut, sillä vahvat rakkauden ja surun tunteet eivät tuosta noin vaan neutraloidu. Ne pitäisi purkaa ensin vihan kautta. Näin olen kuullut ja käytännössä todennut, mutta ajattelin, että olen sellaisen yläpuolella. En ollut, vaan tämä parisuhdeuutinen kyllä todellakin nostatti vihan sisälläni. Olin niin vihainen, että olisin halunnut huutaa ja haukkua häntä ja mätkiä häntä juomapullolla, jonka sain häneltä kerran lahjaksi. Täysin irrationaalisesti toki, koska tuskin hän tarkoitti seurusteluaan minulle henkilökohtaiseksi loukkaukseksi. Sen vuoksi hän ei tiedä näistä tunteistani mitään, vaan purin ne ystävilleni. Heitä vähän nauratti, kun olin ensin ollut monta kuukautta tyyni ja välinpitämätön, ja yhtäkkiä flippasin. Olisin halunnut kirjoittaa tämän postauksenkin jo silloin. Harmi että en tehnyt sitä, viihdearvo olisi ollut paljon suurempi.

Vaikka kaduttaakin, olen kuitenkin myös tyytyväinen, että harrastimme seksiä eron jälkeen. Koska, kuten aiemmin sanoi, se oli aivan taivaallisen hyvää. Olen iloinen, että sain sellaisen kokemuksen. Se opetti minulle uusia juttuja omasta seksuaalisuudestani. Harmittaa vain, että rima on seksin suhteen nyt todella korkealla. Ja sekin harmittaa, että saan itseni välillä kiinni haaveilemasta eksäni munasta. Se oli (ja on kai edelleen) oikein hyvä muna. Rakastin sitä, kun heräsimme vierekkäin ja hän painautui aamustondiksensa kanssa minua vasten: siinä ei kauaa mennyt, kun kävimme jo tuumasta toimeen. Ikävöin sitä tosi paljon. En tarvitse välttämättä kyseistä ihmistä elämääni, mutta munan voisin kyllä ottaa.

Olen saanut nyt sulatella tätä hänen seurusteluasiaansa jonkin aikaa, ja nyt tuntuu, että olen ehkä melkein ok sen kanssa. Aluksi tuli sellainen olo, että minunkin pitäisi nyt äkkiä löytää uusi poikaystävä, jotta hän ei ”voittaisi”. Olin tosi vihainen, että millä oikeudella hän saa olla onnellinen uuden ihmisen kanssa, ja minä vaan joudun olemaan surullinen. Mutta eihän se niin mene, että hänen onnensa olisi jotenkin minulta pois. Sitä paitsi tiedän, ettei hän suhtaudu seurusteluun samalla vakavuudella kuin minä. Ei ainakaan meidän suhteemme alussa suhtautunut. Joten oikeastaan tilanteitamme ei voi edes verrata.

Eksäni ei ole enää mitenkään osa elämääni. Olisin mielelläni ollut hänen kaverinsa, mutta taisimme pilata mahdollisuudet siihen siinä vaiheessa, kun rupesimme panemaan. Nyt olen poistanut hänen numeronsa puhelimestani ja lakannut seuraamasta häntä kaikissa somekanavissa, koska en oikeastaan halua tietää, mitä hänen elämässään tapahtuu. Ei hän liity minuun enää mitenkään. Hän on vain tyyppi, jota rakastin joskus ja jonka kanssa vietin vuosi sitten vuosipäivää. Osa menneisyyttä.

Mutta joo. En suosittele säätämään eksän kanssa eron jälkeen, jos on vähääkään tunteita. Mieluummin välit poikki, jotta tunteet viilenevät, ja sitten myöhemmin voi ehkä yrittää ystävyyttä tai jotain muuta jos siltä tuntuu. Mutta ei se onnistu heti.

Aiheeseen liittyvää:

Miten selvisin erosta

7 x eron hyvät puolet

Saako tapailla useita samaan aikaan?

Meri on täynnä kaloja. Jopa niin täynnä, että joskus on vaikeaa tyytyä vain yhteen. Mutta tarvitseeko edes tyytyä, vai onko ok tapailla useampaa ihmistä samaan aikaan? Minusta on, mutta asia jakaa mielipiteitä. Toiset ajattelevat, että tietyssä vaiheessa deittailua suhteen kuuluu muuttua automaattisesti kahdenväliseksi, toiset taas tykkäävät keskittyä alusta asti yhteen kerrallaan. Ja toiset, kuten minä, ovat huomanneet, että käytännön toteutus on usein vähemmän mustavalkoista kuin pään sisäinen periaate.

Ajattelen, että yhtä tapaillessa on ok käydä treffeillä tai panna samanaikaisesti muidenkin kanssa, jos asiasta ei ole erikseen sovittu mitään. En näe syytä, että tapailun alkuvaiheessa, kun ei edes tunneta kunnolla, pitäisi jo sulkea ovet ja ikkunat kaikilta muilta. Kaikki on siis sallittua, kunnes asiasta on erikseen sovittu toisin. Minulle tämä oli heti deittailemaan ryhtyessäni päivänselvää, mutta kokemukseni on osoittanut, että kaikki eivät jaa näkemystäni. Muutama tapailemani mies on ollut suorastaan järkyttynyt, kun olen suhteemme päätyttyä kertonut tapailleeni samaan aikaan muitakin. Sellainen mahdollisuus ei ollut tullut heille mieleenkään.

Onneksi Runebergin torttuja saa ainakin vapaasti syödä niin monta kuin haluaa.

Kuulemani mukaan jotkut ajattelevat, että tapailusuhteessa tulee jossain vaiheessa joku rajapyykki, jonka jälkeen ei enää saa tapailla muita. Tämän rajapyykin konkreettisesta olemuksesta on olemassa kasoittain eri näkemyksiä. Toiset määrittelevät sen treffien määrän mukaan, eli että esimerkiksi neljänsien treffien jälkeen suhde on jo niin vakava, ettei saisi tapailla muita. Toisille se raja on taas jo ensimmäinen seksikerta. Jotkut ajattelevat niinkin äärimmäisesti, että jo ensimmäisten treffien jälkeen pitäisi keskittyä yhteen ja sulkea muut viritykset pois. Tässä on pieni ongelma, jos jokainen pitää omaa näkemystään itsestäänselvänä totuutena, eikä tule keskustelleeksi asiasta tapailukumppaninsa kanssa. Loukkaantumisia tulee helposti, jos toinen ajattelee suhteen olevan ekslusiivinen jo ensimmäisen tapaamisen jälkeen, ja toiselle rajapyykki tulee vastaan vasta myöhemmin, jos ollenkaan.

Väärinymmärrysten välttämiseksi on siis hyvä keskustella asia auki. Se on tosin helpommin sanottu kuin tehty. Jos toiveissa on pelkkää kevyttä tapailua ilman sen kummempaa sitoutumista, on tärkeää sanoa asiasta heti suoraan. Itselläni on kuitenkin deittailussa aina lähtökohtana tavata joku, jonka kanssa voisi olla kunnon parisuhteessa, mutta tahdon kuitenkin tutustua rauhassa ennen päätöksiä sitoutumisesta. Tällöin saa todella valita sanansa kieli keskellä suuta, jotta ei tule vahingossa loukanneeksi toista tai säikäyttäneeksi tätä pois. Olen hoitanut asian itse yleensä niin, etten sano yhtään mitään. Tykkään siitä alun huumavaiheesta, kun kaikki on mahdollista, suhteen tulevaisuus on täysin auki ja mitään ei ole määritelty. Silloin tavallaan tiedostaa, että toinen saattaa tapailla muita, mutta yhteisestä sanattomasta sopimuksesta asiasta ei puhuta. Pärjään tosi huonosti tilanteissa, joissa mies kysyy tapailun alkuvaiheessa muiden ihmisten tapailemisesta. Usein totuus on, että olen vähintään pannut jotain vanhaa heilaa tai fuckbuddya tapailumme aikana, mutta en kehtaa myöntää sitä, koska en tahdo pilata hyvin alkanutta tapailua. Niinpä olen valehdellut, että juu ei tässä ketään muita ole. Tiedän, olen selkärangaton. Hävettää.

Toisaalta on otettava huomioon, että on eri asia oikeasti tapailla muita kuin se, että niin on lupa tehdä. Kahden tai useamman ihmisen samanaikainen tapailu on nimittäin niin aikaavievää, ettei siihen kykene, jos elämään sattuu kuulumaan lisäksi esimerkiksi työ, harrastuksia ja ystäviä. Yritin viime syksynä tapailla kahta miestä yhtä aikaa, ja parin viikon jälkeen totesin, etten yksinkertaisesti pysty. Opiskelun, työn ja blogin kirjoittamisen jälkeen vapaa-aikaa jäi varsin vähän, ja kun se vähä piti jakaa kahden miehen ja ystävien kesken, olin ihan loppu. Kyse ei siis omalla kohdallani olekaan siitä, että haluaisin välttämättä pyörittää useampaa miestä yhtä aikaa. Enemmänkin nautin siitä vapaudesta, että minua ei ole sidottu kehenkään, vaikka käytännössä olisinkin vain yhden miehen kanssa.

Nuorempana harrastin enemmänkin useamman miehen samanaikaista tapailua. En näe siinä mitään väärää, mutta jälkikäteen olen ajatellut, ettei touhussani ollut oikein mitään järkeä. Olin pitkään sydänsurujen vuoksi rikki ja sen takia pelkäsin kiintyä kehenkään, joten tapailin montaa miestä samaan aikaan ja pidin kaikkia emotionaalisesti käsivarrenmitan päässä. Nyt olen tajunnut, että jos haluan antaa mahdollisuuden ihastumiselle, en voi säätää usean miehen kanssa samaan aikaan, vaan minun on keskityttävä yhteen kerrallaan. Se ei kuitenkaan tarkoita, että esimerkiksi poistaisin Tinderin heti ensitreffien jälkeen, vaan lähinnä sitä, etten säännöllisesti tapaa ja harrasta seksiä kuin yhden miehen kanssa kerrallaan. Nykyään myös jopa keskustelen miesten kanssa tapailun säännöistä ja sanon suoraan, etten halua tehdä liian nopeasti sopimuksia mistään. Kaikki viimeaikaiset heilani ovat olleet tosi cool asian kanssa ja hyvin samoilla linjoilla kanssani, joten aion jatkaa samaa rataa tulevaisuudessakin.

Lopuksi on hyvä todeta sekin, etteivät kaikki suhteet muutu välttämättä missään vaiheessa kahdenvälisiksi. Meillä on aika vahva monogamian normi, jonka vuoksi tämä koko ”missä vaiheessa ei enää saa tapailla muita” on edes mikään juttu. Kaikkien oletetaan automaattisesti haluavan joko kahdenväliseen parisuhteeseen tai pelkkää merkityksetöntä seksiä, eikä oikein osata nähdä sen laatikon ulkopuolelle. Suhdetta ei ole pakko määritellä missään vaiheessa mihinkään suuntaan, tai sen voi määritellä olevan jotain ihan muuta kuin perinteinen parisuhde. Tärkeää on vain, että asioista puhutaan aikaisessa vaiheessa, jotta vältytään väärinkäsityksiltä ja loukkaantumisilta. Kannattaa myös tehdä toisin kuin minä aikaisemmin ja olla rehellinen siitä mitä haluaa: kokemuksesta voin kertoa, että on huono idea suostua kohteliaisuudesta olemaan tapailematta muita, jos ei halua tehdä niin oikeasti.

Aiheeseen liittyvää:

Puolustuspuhe pleijjeröinnille

Enää ei seurustella, nyt tapaillaan

Miesten bongausopas oikeaan elämään

Miksi poistan karvojani

Olen käyttänyt monien muiden naisten tavoin hyvin ison suuren määrän aikaa ja energiaa karvanpoistoon. Viime aikoina olen kuitenkin alkanut miettiä, miksi teen niin.

Tutustuin karvanpoiston ihmeelliseen maailmaan joskus varhaisteini-iässä, kun äitini tökkäsi minulle höylän käteen ja kertoi, että naisilla on yleensä tapana ajella kainalokarvat pois. Tein työtä käskettyä, ja höyläsin sileiksi kainaloideni lisäksi myös sääreni ja käsivarteni. Yhdessä vaiheessa kyllästyin nyppimään kulmakarvojani ja oioin mutkia suoriksi sheivaamalla ylimääräiset pois kulmistakin. Se olisi kannattanut jättää tekemättä, kuten pian opinkin, mutta muuten höylästä tuli vakiovaruste kylppärissäni. Sheivaaminen oli aluksi kauhean vaivalloista: ekoilla kerroilla tein sääriini noin viisitoista haavaa, jotka vuosivat kuin seula. En silti mitenkään kyseenalaistanut toimintaa. Karvat eivät kuuluneet naisen kehoon, joten minähän ajelin, vaikka sitten jalat verillä.

Kuvissa sheivaamattomat sääreni. Ai ei näy karvoja vai? No ei niin, ne ovat niin vaaleat, harvat ja hennot. Tuntuu ehkä ihan vähän turhalta käyttää aikaa tällaisten haiventen poistamiseen...

Seksielämän aloitettuani (siis jonkun muun kuin itseni kanssa) rupesin sheivaamaan myös alapäätäni. Olin kuullut, että pojat tykkäävät posliinista, joten ajelin aina kaiken pois. Toisille se sopii, mutta minusta se oli (ja on) aivan vihoviimeistä paskaa. Herkkä ihoni ei tykännyt sheivaamisesta yhtään, joten seurauksena oli aina kasa tulehtuneita karvatuppia ja sisäänkasvaneita karvoja. Iho kutisi ja hiertyi, ja se pistelevä sänki oli aivan järkyttävä. Haaveilin brasilialaisesta vahauksesta, jotta sänki olisi pysynyt poissa pidempään, ja lopputulos kestänyt kauemmin. Ostinkin joskus kylmävahaliuskoja aikoen suorittaa vahauksen itse, mutta kuten voitte kuvitella, kanttini ei todellakaan riittänyt repimään karvoja irti. En edes päässyt jalkoväliin asti, vaan kokeilin ensin sääreeni. Sain infernaalisella tuskalla revittyä irti kolme karvaa, ja totesin kuolevani sokkiin, jos edes yritän samaa häpykarvoilleni. Uskon sen olleen hyvä päätös.

Olen aina ollut tosi laiska karvanpoiston suhteen. Jos niitä ei näkisi kukaan muu kuin minä itse, en tekisi niille mitään. Karvojen aiheuttama häpeä on kuitenkin mennyt laiskuuden edelle: sheivaan, koska en halua näyttäytyä ihmisten edessä karvaisena. Olen pitänyt karvattomuuden illuusiota yllä myös piilottelemalla karvanpoistovälineitä. Eli sen lisäksi, että olen höylännyt ja hinkannut ihoani karvattomaksi ja sileäksi, olen myös tehnyt sen salaa muiden näkemättä, jotta kukaan ei saisi tietää karvojeni olemassaolosta. Varsinkaan poikaystävilleni ja tapailukumppaneilleni en ole halunnut paljastaa tällaista tietoa itsestäni. Pitkissä parisuhteissa tosin olen laiskistunut ja antanut säärikarvojen rehottaa rauhassa, mutta kainaloiden suhteen olen neuroottinen. Kukaan ei ole koskaan nähnyt kainaloitani karvaisina. En edes minä itse.

Viime aikoina yhä useampi nainen on lopettanut sheivaamisen ja julistanut kainalokarvakuvillaan somessa kehopositiivisuutta ja alistavien rakenteiden vastaisuutta. Minusta se on upeaa. Karvanpoiston tulisi olla valinta siinä missä mikä tahansa ulkonäköön liittyvä asia, mutta valitettavasti se ei sitä ole: se on seksistinen naisten kehoja alistava normi. Moni tekee kuten minä ja sheivaa tunnollisesti, koska on oppinut pitämään omia karvojaan ällöttävinä ja häpeällisinä. Sitä kautta välitämme samaa asennetta myös miehille, joista monelle karvainen nainen on kauhistus. Haluaisin olla yksi niistä naisista, jotka purkavat tätä typerää karvattomuuden normia, mutta en uskalla. En halua tahallani tehdä itsestäni vähemmän haluttavaa miesten silmissä. Soimaan itseäni tästä ajatuksesta, koska kunnon feministin ei kuuluisi muokata kehoaan miesten miellyttämiseksi. Mutta silti karvaisuus tuntuu ylitsepääsemättömältä.

En koe karvanpoistoa automaattisesti feminismin vastaiseksi, eikä se sitä olekaan. Jokaisella, myös feministillä, on oikeus tehdä keholleen mitä huvittaa. Kyse on siitä, kenen vuoksi niitä asioita tekee. Kenenkään arvo ihmisenä tai feministinä ei vähene siitä, että värjää hiuksia, pukeutuu seksikkäästä, käy kauneusleikkauksessa tai ajelee karvat, jos nämä asiat tekee itsensä takia. Kaikenlainen kehon muokkaaminen tai muokkaamatta jättäminen on ok, jos sen tekee omasta tahdostaan, eikä siksi, että niin kuuluu tehdä. Siinäkään ei toki ole mitään pahaa, että haluaa näyttää kauniilta muiden ihmisten silmissä. Karvanpoisto on kuitenkin siinä mielessä eri asia kuin vaikka meikkaaminen, että karvaisuus herättää ihmisissä huomattavasti vahvempia vastareaktioita kuin meikittömyys. Karvanpoisto ei siis ole neutraali valinta. Maailma tarvitsisi esitaistelijoita, jotka uskaltaisivat nousta vastustamaan normia ja tehdä karvoille tilaa. Hävettää olla tällainen pelkuri, joka ei uskalla taistella tärkeän asian puolesta siksi, että pelkää olevansa vähemmän viehättävä.

Onneksi maailmaa voi muuttaa myös vähemmän radikaalisti. Käyn karva-asiasta jatkuvaa debattia pääni sisällä ja pikkuhiljaa opettelen hyväksymään karvojani. Viime aikoina olen saavuttanut huomattavaa edistystä: viimeisin tapailukumppanini on ensimmäinen mies, joka on nähnyt minut sheivaamassa kainaloitani. Sama mies on myös saanut tutustua säärikarvoihini luonnontilaisina jo ekoilla treffeillä, kun vanha kunnon ”en sheivaa niin en hyppää sänkyyn ensitreffeillä” meni pieleen. Alapään osalta olen luopunut posliinista jo ajat sitten, ja sheivauksenkin olen jättänyt: siistin paikkoja karvanpoistovoiteella, joka on varsin vaivaton käyttää, ja jonka lopputuloksena ei tule tulehtuneita karvatuppia. En kuitenkaan jaksa suorittaa tätä siistimisoperaatiota jatkuvasti, joten muutaman miehen mielikuvissa olen nyt varmaankin joku Neiti Puska. Mutta mieluummin se, kuin että jättäisi panemisen väliin kokonaan, koska karvat hävettävät.

Iloitsen joka kerta, kun näen Instassa jonkun naisen esittelemässä häpeilemättä karvojaan. Minäkin yritin nyt olla asteen verran rohkeampi ja esiintyä kuvissa karvaisine säärineni. Mutta, kuten kuvista näette, karvani ovat niin hentoisia ja vaaleita, etteivät ne edes näy. Yritin jotain miljoonaa eri kuvakulmaa, mutta en vaan saanut niitä näkymään kunnolla. Väkisinkin tässä alkaa vähän kyseenalaistaa, miksi edes sheivaan sääriäni, kun karvani ovat niin säälittävät, etteivät edes näy kuvissa.

Jokaisen pitäisi saada itse päättää, poistaako karvansa vai ei. Ketään ei pitäisi häpäistä tai haukkua karvojensa takia, ja soisin myös, ettei karvoja pidettäisi automaattisesti rumina tai ällöttävinä. Eivät ne minusta kaunista naista rumenna sen enempää kuin komeaa miestäkään. Karvojen poistamisenkin pitäisi olla ok, jos niin haluaa (itsensä takia) tehdä. Ei kenenkään pitäisi joutua kokemaan huonoa omaatuntoa siitä, että vapaaehtoisesti alistaa itsensä valtakoneiston orjaksi, jos haluaa sheivata kainalonsa. Kehotan kuitenkin kaikkia jättämään kulmakarvat sheivaamatta. Se on virhe.

Aiheeseen liittyvää:

Puutarhatöissä

Millainen on hyvä feministi?

Epävarmat naiset Jodelissa & huolestuttavat kauneusilmiöt